Valinnanvapauskokeilussa hoidettu paljon infektioita – valtimotautiriskissä lääkärille varhaisemmassa vaiheessa | Kelan tietotarjotinKelan tietotarjotinSiirry sisältöön

Valinnanvapauskokeilussa hoidettu paljon infektioita – valtimotautiriskissä lääkärille varhaisemmassa vaiheessa

Julkaistu 3.11.2026Päivitetty 3.11.2026

Yleisimpiä valinnanvapauskokeilussa hoidettuja sairauksia ovat verenpainetauti, ylähengitystieinfektiot ja tukielinkivut. Kohonnut verenpaine ja etenkin hengitystieinfektiot ovat olleet kokeilussa myös yleisempiä käyntidiagnooseja kuin julkisessa perusterveydenhuollossa. Tapaturmia, kasvaimia ja monia vaikeita pitkäaikaissairauksia puolestaan hoidetaan verrattain harvoin valinnanvapauskokeilussa.

Perustason lääkäripalvelujen saatavuutta eläkeikäisessä väestössä on pyritty parantamaan valinnanvapauskokeilulla, jossa 65 vuotta täyttäneet ovat voineet asioida julkisen palvelumaksun omavastuulla yksityislääkärillä. Aiemmin on todettu, että kokeilun aivan ensimmäisten kuukausien aikana siinä hoidettiin osin eri vaivoja kuin julkisella sektorilla.

Ulotamme tässä kirjoituksessa tarkastelun koskemaan kokeilun yhdeksää ensimmäistä kuukautta ja tarkennamme katseen lääkäreiden läsnävastaanotoilla kirjattuihin käyntidiagnooseihin. Vertaamme diagnooseja kokeilun ja hyvinvointialueiden avosairaanhoidon lääkärien vastaanottojen välillä. Analyysimme on ikävakioitu ja rajattu 65–75-vuotiaisiin, jotka ovat asioineet kokeilussa suhteellisesti enemmän kuin vanhemmat eläkeikäiset.

Pyrimme vertailemaan sitä, millaisten sairauksien kanssa potilas on päätynyt lääkärin lähivastaanotolle valinnanvapauskokeilussa ja julkisessa perusterveydenhuollossa.

Tämä eroaa julkisessa terveydenhuollossa siitä, millaisten sairauksien kanssa asiakkaat ottavat yhteyttä, koska julkisessa perusterveydenhuollossa hoitajat tekevät hoidontarpeenarvion ennen kuin potilas mahdollisesti ohjataan lääkärin vastaanotolle. Kokeilussa taas on haluttu kerätä kokemuksia toimintamallista, jossa potilas voi itse varata suoraan lääkärin vastaanottoajan.

Erot toimintamalleissa voivat johtaa eroihin siinä, millaisia sairauksia lääkärit hoitavat läsnäkäynneillä eri sektoreilla. Toki tulostemme taustalla on muitakin eroja.

Tuki- ja liikuntaelinsairaudet yleisin hoidettu sairausryhmä

Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat yleisimmin diagnosoitu sairauspääryhmä sekä valinnanvapauskokeilussa että hyvinvointialueiden avosairaanhoidon lääkärin vastaanotoilla. Ne kattoivat noin viidenneksen (21 %) käynneistä molemmissa.

Toiseksi yleisin sairauspääryhmä valinnanvapauskokeilussa on hengityselinsairaudet (15 %), jotka hyvinvointialueilla kattavat puolet pienemmän osuuden (7 %) käynneistä. Hyvinvointialueilla taas toiseksi yleisin sairauspääryhmä on oireet ja löydökset ilman tarkempaa diagnoosia (19 %), joka valinnanvapauskokeilussa (14 %) ei ole aivan yhtä yleinen.

Vaakapylväsdiagrammi: Eri sairauspääryhmien osuus kirjatuista diagnooseista 65 vuotta täyttäneiden valinnanvapauskokeilun ja julkisen perusterveydenhuollon lääkäreiden läsnävastaanotoilla 1.9.2025–31.5.2026. Kuvasta näkee, että tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat yleisin hoidettu sairauspääryhmä. Valinnanvapauskokeilussa hengityselinten sairauksien osuus on selvästi suurempi ja oireiden ja löydösten osuus pienempi kuin julkisessa perusterveydenhuollossa. 

Osassa sairausryhmistä on suuria suhteellisia eroja siinä, kuinka yleisesti niitä hoidettiin lääkärin vastaanotolla valinnanvapauskokeilussa ja julkisessa perusterveydenhuollossa.

Valinnanvapauskokeilun lääkärin vastaanotoilla painottuivat etenkin

  • hengityselinten sairaudet (2,2 kertaa niin yleistä kuin julkisen perusterveydenhuollon lääkärivastaanotolla)
  • mielenterveyden häiriöt (1,4 kertaa)
  • tartuntataudit (1,4 kertaa)
  • korvan sairaudet (1,3 kertaa).

Julkisen terveydenhuollon lääkärin vastaanotoilla painottuivat puolestaan

  • tapaturmat (4 kertaa niin yleistä kuin valinnanvapauskokeilussa)
  • veritaudit (3,5 kertaa)
  • kasvaimet (2,5 kertaa).

Pylväsdiagrammi: Sairauspääryhmät, joiden diagnoosit poikkesivat yleisyydessä eniten 65 vuotta täyttäneiden valinnanvapauskokeilussa ja julkisen perusterveydenhuollon lääkäreiden läsnävastaanotoilla 1.9.2025–31.5.2026. Kuvasta näkee, että valinnanvapauskokeilussa hoidettiin suhteellisesti enemmän hengitysteiden sairauksia ja julkisessa perusterveydenhuollossa tapaturmia. Valinnanvapauskokeilussa hengityselinten sairauksia hoidettiin yli 2 kertaa niin yleisesti kuin julkisessa perusterveydenhuollossa, kun taas julkisessa perusterveydenhuollossa vammoja ja myrkytyksiä hoidettiin 4 kertaa niin yleisesti kuin valinnanvapauskokeilussa.

Hengitystieinfektiot ja kohonnut verenpaine korostuvat valinnanvapauskokeilussa

Valinnanvapauskokeilussa yleisimmät tarkemman tason sairausdiagnoosit olivat verenpainetauti (7 %), ylähengitystieinfektio (6 %) ja pehmytkudossairaudet (4 %).

Hyvinvointialueella yleisimmät avosairaanhoidon lääkärikäyntien diagnoosit olivat puolestaan pehmytkudossairaudet (5 %), verenpainetauti (5 %) ja selkäsärky (4 %).

Pylväsdiagrammi: Eri diagnoosien osuus kirjatuista diagnooseista 65 vuotta täyttäneiden valinnanvapauskokeilun ja julkisen perusterveydenhuollon lääkäreiden läsnäolovastaanotoilla 1.9.2025–31.5.2026. Kuvasta näkee, että kohonnut verenpaine ja hengitystieinfektiot korostuvat valinnanvapauskokeilussa. Julkisessa perusterveydenhuollossa puolestaan muut ihomuutokset ja aikuistyypin diabetes korostuvat valinnanvapauskokeilua enemmän.

 

Yleisimmissä diagnooseissa erityisesti ylähengitystieinfektio, verenpainetauti ja rasva-aineenvaihdunnanhäiriö olivat selvästi yleisempiä valinnanvapauskokeilussa kuin hyvinvointialueen avosairaanhoidon lääkärikäynneillä. Aikuistyypin diabetes, muut ihon muutokset, vatsakipu ja hengityksen poikkeavuudet taas olivat selvästi yleisempiä hyvinvointialueella.

Valinnanvapauskokeilun lääkärivastaanotoilla ovat suhteellisesti tarkasteltuna yleisempiä monet infektiot, etenkin ylähengitystieinfektiot kuten

  • akuutti nenän tai nielun tulehdus (6,7 kertaa niin yleistä kuin julkisen perusterveydenhuollon lääkärillä)
  • nielutulehdus (6,4 kertaa)
  • kurkunpääntulehdus (5,9 kertaa)
  • ja sivuontelotulehdus (4,6 kertaa).

Suhteellisesti huomattavasti yleisempiä valinnanvapauskokeilun lääkärivastaanotoilla ovat myös

  • korkea verenpaine ilman vielä diagnosoitua verenpainetautia (4,5 kertaa niin yleistä kuin julkisen perusterveydenhuollon lääkärillä)
  • seksuaaliset toimintahäiriöt (5,0 kertaa).

Julkisen perusterveydenhuollon lääkärivastaanotoille yleisempiä taas ovat monet vakavat ja pitkäaikaista hoitoa vaativat sairaudet kuten

  • Alzheimerin tauti (8,9 kertaa niin yleistä kuin valinnanvapauskokeilussa)
  • rintasyöpä (8,0 kertaa)
  • nivelreuma (5,6 kertaa).

Diagnoositietojen perusteella vaikuttaa siltä, että valinnanvapauskokeilussa on hoidettu enemmän infektiosairauksia, erityisesti hengitystieinfektiota, kuin hyvinvointialueiden avosairaanhoidon lääkärikäynneillä. Tämä selittää myös hengityselinsairauksien korostumista kokeilussa.

Toisaalta toimintamallit eri sektoreilla ovat erilaisia. Tarkastelussa ei ollut mukana julkisten päivystyspoliklinikoiden käyntejä, eikä hoitajien vastaanottoja, missä hyvinvointialueilla hoidetaan merkittävä osa infektioista myös tavalla, jossa lääkärin osuus voi tilastoitua konsultaationa.

Samanlainen hengitystieinfektioiden korostuminen näkyi kuitenkin jo verratessamme valinnanvapauskokeilun diagnoosien osuuksia ensimmäisen 4 kuukauden aikana ilman ikävakiointia avosairaanhoidon kontakteihin, joissa oli mukana myös etäkäynnit, konsultaatiot ja sairaanhoitajan vastaanotot, joilta oli kirjattu diagnoosi.

Julkisessa perusterveydenhuollossa hengitystieinfektioiden vuoksi tehtyjä asiointeja on kuitenkin myös saattanut kirjautua huomattavissa määrin hoitajien yleensä käyttämillä ICPC-2-käyntisyillä, jotka eivät olleet aiemmassakaan tarkastelussa mukana.

Valtimotaudin riskitekijöitä hoitoon valinnanvapauskokeilussa

Valtimotaudin keskeiset riskitekijät ovat olleet valinnanvapauskokeilun yleisimpiä diagnooseja, ja niiden osuus lääkärikäynneistä on ollut merkittävästi suurempi kuin julkisessa perusterveydenhuollossa. Valinnanvapauskokeilussa painottuvat muun muassa kohonnut verenpaine ilman vielä diagnosoitua verenpainetautia ja erektiohäiriö, joka myös voi olla ensimmäisiä merkkejä valtimotaudista. Tämä viittaa siihen, että kokeilussa lääkärin vastaanotolle on päätynyt ihmisiä, joilla verenpaine on korkea, mutta jotka eivät ole olleet aiemmin hoidon piirissä.

Sen sijaan aikuistyypin diabetes on yleisempi vastaanoton syy julkisen perusterveydenhuollon lääkäreillä kuin valinnanvapauskokeilussa. Jos potilaalla on diabetes, se kirjataan yleensä päädiagnoosina ja samanaikaiset muut valtimotaudin riskitekijät sivudiagnooseina. Diabeteksen hoitoon on perusterveydenhuollossa panostettu paljon, jolloin diabetespotilaille on saattanut verenpainepotilaita useammin muodostua julkisessa terveydenhuollossa toimiva seuranta- ja hoitosuhde.

Molemmilla sektoreilla siis hoidetaan lääkärin vastaanotoilla merkittävästi valtimotaudin riskitekijöitä, mutta valinnanvapauskokeilussa matalamman riskitason potilaat ovat useammin päätyneet lääkärin lähivastaanotolle. Julkisessa perusterveydenhuollossa näitä potilaita on saatettu hoitaa enemmän myös etäyhteyksin tai sairaanhoitajan vastaanotoilla, joissa lääkäri on voinut konsultoiden tehdä hoitopäätöksiä.

Hoitajien ja lääkärien tiimityötä on kehitetty julkisessa perusterveydenhuollossa, ja sillä on havaittu yhteyksiä myös maltillisempaan kustannusten nousuun. Hoitoon sitoutuminen on kuitenkin merkittävä ennaltaehkäisevän hoidon haaste. Lääkärin vastaanotolla potilas pystyy muodostamaan hoitosuhteen lääkäriin ja neuvottelemaan hoidosta tämän kanssa, mikä voi edistää hoitoon sitoutumista.

Kokonaisuutena valinnanvapauskokeilussa on hoidettu samankaltaisia sairauksia kuin julkisen avosairaanhoidon lääkärikäynneillä, mutta siinä on painottunut lieväasteisemmat sairaudet. Tukielinkivut, valtimotaudin riskitekijät ja infektiot ovat tyypillisimpiä hoidettuja sairauksia.

Kirjoittajat

Tero Kujanpää
tutkijalääkäri, Kela
tero.kujanpaa@kela.fi

Tapio Haaga
erikoistutkija, THL
tapio.haaga@thl.fi

Näin tarkastelu tehtiin

Analyysit perustuvat Kelan rekisteritietoihin 65 vuotta täyttäneiden valinnanvapauskokeilun käynneistä ja THL:n Avohilmo-rekisterin tietoihin julkisen perusterveydenhuollon avosairaanhoidon lääkärikäynneistä valinnanvapauskokeilun alkamisen jälkeisten 9 kuukauden ajalta 1.9.2025–31.5.2026.

Tarkasteluun otettiin molemmilla sektoreilla vain 65–75-vuotiaiden vastaanottokäynnit.

Pyrkimyksenä oli vertailla, millaisten vaivojen kanssa potilas on päätynyt lääkärin läsnäkäynnille eri sektoreilla. Siksi etäkontaktit, konsultaatiot ja muiden ammattiryhmien kontaktit jätettiin tarkastelun ulkopuolelle.

Kunkin käynnin päädiagnoosi (ICD-10-koodi) kerättiin 3 merkin tarkkuudella. Kelan rekisteristä poimittiin ainut käynnille rekisteröity diagnoosi ja julkisen terveydenhuollon Avohilmo-tiedoista ensimmäisenä kirjattu diagnoosi.

Koska valinnanvapauskokeilun ja julkisen avosairaanhoidon palveluita käyttäneiden ikäjakaumat eroavat ja hoidettavien sairauksien esiintyvyydet ovat erilaisia eri ikäisillä, vakioitiin iän vaikutus laskemalla diagnoosien osuudet erikseen kullekin ikävuodelle 65–75 ja näistä laskettiin keskiarvo.

Laskimme pääluokkatasolla ja kolmen merkin luokissa yleisimpien tautien osuudet käynneistä sekä osuuksien suhteen valinnanvapauskokeilun ja julkisen avosairaanhoidon välillä.

Lisätietoa

Kela. Valinnanvapauskokeilu 65 vuotta täyttäneille.

Kujanpää T, Hiltunen R. Valinnanvapauskokeilussa paljon käyntejä tukielinsairauksien, ihosairauksien ja hengitystieinfektioiden vuoksi. Kelan tutkimusblogi 13.5.2026.

Durukan E, Jense C, Skaarup K, Fode M. Erectile dysfunction and cardiovascular health. Nat Rev Urol 2026.

Jokelin E, Piirainen L, Nissen M, Mustonen E, Torkki P. Healthcare cost trajectories with a multidisciplinary team model: a three-year follow-up from Finnish primary and secondary care. Scand J Prim Health Care  2026;44(1). DOI:10.1080/02813432.2026.2650552 

Basios A, Chatzi C, Markozannes G ym. Adherence to statins and development of atherosclerosis-related events. A systematic review and meta-analysis. J Diacomp 2025;39(8).

Tian Y, Herger E, Milford A, Milford S. Relational Attributes Associated with Treatment Adherence: A Scoping Review. Patient Prefer Adherence 2026;29(20). doi: 10.2147/PPA.S604683.

Arffman M, Metso S, Sund R ym. Diabetes in Finland (FinDM) – Monitoring diabetes, related complications and costs. Discussion Paper 40/2025. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Jaa tämä artikkeli

Jaa sivu Facebookiin Jaa sivu LinkedIniin