Omakuntoutuksen määrä on harkittava asiakkaan tilanteen mukaan – joskus vähemmän voi olla enemmän

Kuntoutujan omatoiminen työskentely ammattilaisen tapaamisten välillä voi lisätä harjoitusmääriä ja toistoja, jolloin asiakkaan kuntoutuminen edistyy nopeammin. On kuitenkin monia seikkoja, jotka vaikuttavat siihen, millainen on riittävä määrä omakuntoutusta kunkin asiakkaan prosessissa. Voiko joskus vähemmän olla enemmän?

Omatoiminen työskentely arjessa on yksi keino, jonka avulla asiakas voi saavuttaa kuntoutukselle asettamansa tavoitteet. Lisäksi asiakas voi oppia taitoja ja strategioita, joita hän voi käyttää arjessaan kuntoutusprosessin jälkeen.

Omakuntoutuksessa pyrkimys on vahvistaa asiakkaan roolia oman kuntoutumisensa edistämisessä. Tavoite on, että kuntoutusprosessin edetessä asiakkaan valta ja vastuu kuntoutumisen edistämisessä kasvaa ja vastaavasti ammattilaisen rooli työskentelyn tukena pienenee.

Kuntoutus voidaan nähdä oppimisprosessina, ja omatoiminen työskentely arjessa voi olla yksi keino vahvistaa oppimista. Onnistumisen kokemukset lisäksi vahvistavat asiakkaan pystyvyyden tunnetta kuntoutumisen edistämisessä ja tavoitteiden saavuttamisessa. Omatoimisen työskentelyn kautta oppiminen voi tutkimusten mukaan vahvistua, kun työskentely arjessa

• lisää asiakkaan harjoitteluun käyttämää aikaa
• tapahtuu useassa erilaisessa arjen ympäristössä
• tapahtuu ilman ammattilaisen läsnäoloa
• integroi opitun valmiisiin tapoihin ja toimintamalleihin arjessa.

Millaisilla muilla tavoilla omakuntoutuksen roolia kuntoutuksessa voisi hahmottaa? Tässä kirjoituksessa kuvaamme näkökulmia siihen, millainen voi olla riittävä määrä omakuntoutusta? Voiko joissakin tilanteissa vähemmän olla enemmän? Kirjoitus perustuu Omakuntoutus Kelan järjestämissä kuntoutuspalveluissa ja Omakuntoutuksen edellytykset ja omaehtoisuutta tukevat keinot -tutkimuksissa tekemiimme havaintoihin. Tutkimuksissa aineistona oli kuntoutuksen toteutumiseen osallistuvien ammattilaisten haastatteluja.

Riittävät voimavarat ovat omakuntoutuksen edellytys

Omakuntoutuksessa asiakas työskentelee omatoimisesti omassa arjessaan niin, ettei ammattilainen ole läsnä. Tämän vuoksi arjessa tapahtuvan työskentelyn suunnittelussa on tärkeää huomioida, että asiakkaalla on riittävästi voimavaroja työskentelyn toteuttamiseen.

Erilaisia omatoimista työskentelyä koskevia voimavaroja ovat esimerkiksi työskentelyyn vaikuttavat kehon ominaisuudet ja toiminnot, arjenhallinnan taidot ja kokemukset omasta pystyvyydestä sekä tiedonkäsittelyn osa-alueet, kuten muisti ja keskittyminen. Myös fyysiseen ja sosiaaliseen ympäristöön liittyvät tekijät kuten fyysinen toimintaympäristö, käytössä olevat välineet ja laitteet tai asiakkaan arkeen osallistuvat henkilöt voivat mahdollistaa tai vaikeuttaa työskentelyä arjessa.

Omatoimista työskentelyä ja sen tavoitteita on tärkeää muokata suhteessa muutoksiin asiakkaan voimavaroissa. Kuntoutuminen ei ole suoraviivainen prosessi, joten on tärkeä huomata ne vaiheet, joihin omatoiminen työskentely ei sovellu. Esimerkiksi kuntoutuksen alkuvaiheessa voi riittää, että asiakas osallistuu tapaamisiin ammattilaisen kanssa.

Kun asiakas havaitsee myönteisiä muutoksia ja hän saa onnistumisen kokemuksia, hänen voimavaransa voivat kasvaa. Silloin myös omatoimisen työskentelyn rooli kuntoutusprosessissa voi vahvistua. Työskentelyn sitominen asiakkaan arkeen vähentää työskentelyn vaatimia voimavaroja, helpottaa työskentelyn aloittamista ja vahvistaa asiakkaan sitoutumista työskentelyyn.

Tavoitteena pienin mahdollinen muutos kerrallaan

Yksi omakuntoutuksen idea ja suunnittelun keino on tavoitella kerrallaan pienintä mahdollista muutosta asiakkaan arkeen. Tärkeää on, että tavoiteltava muutos on asiakkaalle merkityksellinen tai hänen itsensä oivaltama. Ammattilaisen kanssa yhdessä voidaan pohtia muutostavoitteen suuruutta ja konkretisoida työskentelysuunnitelmaa.

Pienten myönteisten muutosten tunnistaminen ja pienten etenemisaskelien saavuttaminen vahvistavat asiakkaan halua toimia ja lisäävät hänen uskoaan muutoksen mahdollisuuteen kuntoutuksen avulla.

Omatoimisen työskentelyn pitää olla asiakkaalle sopivan haastavaa, jotta se edistää oppimista. Yhteinen suunnittelu ja seuranta ammattilaisen kanssa luo omatoimiselle työskentelylle harjoittelua tukevat rakenteet, jotka mahdollistavat sellaisten uusien toimintamallien tai taitojen oppimisen, joita asiakas ei aiemmin ole osannut itsenäisesti.

Työskentelyn tulee myös tuntua asiakkaasta turvalliselta, sillä esimerkiksi liiallinen jännitys tai pelko voivat vaikeuttaa oppimista. Toisaalta myös alivireys, kuten tylsyys, voi vaikuttaa oppimiseen. Työskentelyssä onkin hyvä olla riittävästi vaihtelua, jotta se säilyy asiakkaalle mielekkäänä.

Joskus tarvitaan taukoa omakuntoutuksesta

Joskus kuntoutumista voivat edistää tauot omatoimisesta työskentelystä. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi muutokset asiakkaan voimavaroissa tai elämäntilanteessa. Esimerkiksi lisääntynyt kuormitus lapsiperhearjessa tai muutto uudelle paikkakunnalle voivat vaatia asiakkaan voimavaroja niin, etteivät ne hetkeen riitä omatoimiseen työskentelyyn.

Jos asiakas osallistuu yhtä aikaa useaan erilaiseen terapiaan, voi olla tarpeellista yhtenäistää terapioiden tavoitteita tai keskittyä tietyn aikaa vain yhteen terapiaan ja sen tavoitteisiin. Myös fyysiset toimintarajoitteet voivat aiheuttaa tavanomaista enemmän rasitusta ja väsymistä, mikä on hyvä ottaa huomioon omatoimisen työskentelyn suunnittelussa. Tutkimushaastatteluissa osa haastatelluista kertoi asiakkaiden kuntoutusväsymyksestä ja tarpeesta vaihteluun omatoimisen työskentelyn tavoissa.

Palautumisella ja levolla on tärkeä rooli oppimisessa. Toisaalta myös palautumista edistävien toimintojen lisääminen arjen tilanteisiin voi olla omakuntoutusta. Palautumista edistävät tutkimusten mukaan niin sanotut matalan velvollisuuden toiminnot, kuten liikunta ja seurustelu muiden ihmisten kanssa. Lisäksi palautumiseen on yhdistetty psykologinen irrottautuminen kuormitustekijöistä sekä kehoa ja mieltä rauhoittavat toiminnot. Esimerkiksi uupumusoireiden hallinnassa tärkeää voi olla palautumiskeinojen opetteleminen.

Omatoimisesta työskentelystä ei saa muodostua uusi suoritus asiakkaan tehtävälistalle, etenkin jos asiakas kokee jo muutenkin arkensa paineiseksi ja suorituskeskeiseksi. Tällöin työskentely saattaa jopa estää asiakkaan muutosprosessia ja kuntoutuksen tavoitteiden saavuttamista.

Aloittamatta jättäminen ja vanhoihin toimintatapoihin palaaminen antavat tärkeää tietoa

Omatoimisen työskentelyn aloittamatta jättäminen ja vanhoihin toimintatapoihin palaaminen, niin sanotut repsahdukset, voivat antaa tärkeää tietoa asiakkaan kuntoutumisen prosessista. Ne tarjoavat mahdollisuuden keskustelulle ja pohdinnalle siitä, mistä aloittamisen vaikeus kertoo ja millaiset työskentelytavat toimivat juuri kyseisen asiakkaan arjen ympäristöissä. Suunniteltu työskentely voi olla esimerkiksi liian vaativaa tai arjen ympäristöissä voi olla muita esteitä työskentelylle.

Arjessa tapahtuvan työskentelyn avulla asiakas ja ammattilainen saavat lisää tietoa asiakkaan haasteista erilaisissa arjen ympäristöissä ja siitä, millaisiin haasteisiin kuntoutuksen käyntikerroilla olisi hyvä keskittyä. Kokeilut ja niiden reflektiot auttavat muokkaamaan seuraavia arjen kokeiluja.

Tavat keskustella ja reflektoida asiakkaan kokemia epäonnistumisia ja ”pieleen menneitä hetkiä” kuvattiin tutkimushaastatteluissa tärkeäksi.

Ammattilaiset ovat esimerkiksi kuvanneet arjessa tapahtuvaa työskentelyä asiakkaille kokeiluina tai harjoitteluina arjessa, esimerkiksi suoriutumista korostavien kotitehtävien sijaan. Puhuminen kokeiluista tai harjoitteluista pitää sisällään mahdollisuudet hyviin ja huonoihin hetkiin.

Ne ovat mahdollisuuksia oppia lisää siitä, millaiset työskentelytavat sopivat asiakkaan arkeen ja millaisin keinoin kuntoutuksen avulla voitaisiin edetä kohti asiakkaan tavoitteita. Tällöin toivo ja usko muutoksen mahdollisuuteen pysyvät yllä, vaikka prosessissa tulisi eteen ”huonoja päiviä”.

Lempeää suhtautumista ja kokeilevaa otetta korostavat keskustelut omatoimisesta työskentelystä ja työskentelyn reflektointi voivat tutkimusten mukaan auttaa myös asiakasta ottamaan käyttöön vastaavia suhtautumistapoja oman toimintansa arvioimiseen. Ne auttavat asiakasta oppimaan joustavia, sopeutumista edistäviä suhtautumistapoja, joita hän voi hyödyntää myös kuntoutusprosessin jälkeen.

Omakuntoutuksen riittävä määrä tulee suunnitella asiakkaan tilanteen mukaan

Lopulta ei ole yksiselitteistä vastausta siihen, kuinka paljon omatoimista työskentelyä kuntoutukseen pitäisi sisältyä. Olennaista on suunnitella kuntoutus asiakkaan voimavarojen mukaan ja sopeuttaa suunnitelmia silloin, kun asiakkaan tilanne muuttuu. Sen lisäksi, että arjessa tapahtuva työskentely lisää harjoitusmääriä ja toistoja, se antaa tietoa asiakkaan arjesta ja siitä, millaiset toimintamallit sopivat kunkin asiakkaan arkeen ja millaisiin asioihin kuntoutuksen käyntikerroilla olisi hyvä keskittyä.

Sopivan määrän tunnistamisessa keskeistä on yhteistoiminnallinen suhde asiakkaan ja ammattilaisen välillä. Esimerkiksi voimavaroista keskusteleminen vaatii turvallista ja luottamuksellista suhdetta asiakkaan ja ammattilaisen välillä. Tällöin asiakas kokee turvalliseksi kertoa todellisista voimavaroistaan ja muista mahdollisista esteistä, joita hän on kohdannut työskentelylle arjessaan.

Kirjoittajat

Anna-Marie Paavonen
tutkija, Kela

Hennariikka Heinijoki
tutkija, Kela

Maarit Karhula
erikoistutkija, Kela

Lue lisää

Carlson, R. W., & Fishbach, A. (2024). Learning from failure. Motivation Science, 10(3), 160–170. doi.org/10.1037/mot0000338

Kazantzis, N., & Miller, A. R. (2022). A comprehensive model of homework in cognitive behavior therapy. Cognitive Therapy and Research, 46(1), 247-257. doi.org/10.1007/s10608-021-10247-z

Kinnunen, U., & Mauno, S. (2025). Työstressistä selviytyminen ja siitä palautuminen: käsiteanalyysi. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti, 62(3), 566–577. doi.org/10.23990/sa.143764

Nelson, D. L., Castonguay, L. G., & Barwick, F. (2010). Directions for the integration of homework in practice. Julkaisussa: Kazantzis N., L’Abate L., (toim.) Handbook of homework assignments in psychotherapy. Research, practice, and prevention (s. 425-444). Springer US. doi.org/10.1007/978-0-387-29681-4_25

Paavonen, A.-M., & Karhula, M. (2024). Omakuntoutuksen käsite korostaa asiakkaan aktiivista roolia. Kelan Tutkimusblogi, 27.5.2024.

Paavonen, A.-M., Karhula, M., & Heinijoki, H. (2025). Handbok för det praktiska genomförandet av egenrehabilitering. Kela, Rehabilitering i dag, 7. URN:ISBN: 978-952-284-210-7.

Paavonen, A.-M., Karhula, M., & Heinijoki, H. (2024). Opas omakuntoutuksen käytännön toteutukseen. Kela, Kuntoutus nyt, 5. URN:ISBN:978-952-284-206-0.