Mitä rekisterit kertovat nuorten mielenterveyden haasteista?
Joka kolmas vuonna 1997 syntynyt nainen on nuoruudessaan saanut mielenterveysperusteista työkyvyttömyysetuutta tai kuntoutuspsykoterapiaa. Sukupuolten väliset erot ovat huomattavia. Etuuksien ja palveluiden rekisteritiedot ovat hajallaan, mikä vaikeuttaa kokonaiskuvan luomista.
Nuorten mielenterveydestä keskustellaan vilkkaasti. Puhutaan lisääntyneestä psyykkisestä oireilusta, diagnooseista ja psyykenlääkkeiden käytöstä, sairauspoissaoloista ja työkyvyttömyyden uhasta. Usein asiantuntijakeskustelu tiivistyy kysymykseen nuorten mielenterveyskriisistä.
Mutta mitä oikeastaan näemme, kun tarkastelemme ilmiötä rekisteriaineistojen avulla?
THL:n ja yhteistyökumppaneiden vuonna 2018 julkaisema Suomi lasten kasvuympäristönä loi laajan rekisteripohjaisen kokonaiskuvan vuonna 1997 syntyneiden lapsuudesta ja nuoruuden alkuvaiheista. Raportti seurasi ikäluokkaa syntymästä täysi-ikäisyyteen ja osoitti, miten lasten hyvinvointi, koulutus, terveys, kuntoutus, lastensuojelu ja perhetausta kietoutuvat toisiinsa.
Jatkamme tässä saman ikäluokan tarkastelua 16-vuotissyntymäpäivästä vuoden 2025 loppuun. Tuolloin vuonna 1997 syntyneet olivat 28-vuotiaita ja kuuluivat edelleen nuorisolain tarkoittamiin alle 29-vuotiaisiin nuoriin.
Tarkastelemme kolmea Kelan rekistereistä tunnistettavaa palvelu- ja etuustapahtumaa:
- F10–F99-diagnoosiin perustuvaa sairauspäivärahakautta
- toteutunutta kuntoutuspsykoterapiaa
- F10–F99-diagnoosiin perustuvaa määräaikaista tai pysyvää työkyvyttömyyseläkettä.
Käytämme tässä kirjoituksessa käsitettä mielenterveysperusteiset työkyvyttömyysetuudet ja kuntoutuspsykoterapia käytännöllisenä kattokäsitteenä tälle rekisteriperusteiselle tarkastelulle. Käsite on kuitenkin yksinkertaistava. ICD-10-tautiluokituksen F10–F99-ryhmään sisältyy myös älylliseen kehitysvammaisuuteen ja neurokehityksellisiin oireyhtymiin, kuten ADHD:hen ja autismikirjon häiriöihin, liittyviä diagnooseja.
Joka kolmannella naisella nuoruudessa mielenterveysperusteinen työkyvyttömyysetuus tai kuntoutuspsykoterapiaa
Vähintään yksi tarkastelluista tapahtumista oli kertynyt joka kolmannelle naiselle (33,9 %) ja noin joka seitsemännelle miehelle (15,3 %) 28 vuoden ikään mennessä.
Yleisin tapahtumista oli mielenterveysperusteinen sairauspäivärahakausi. Se oli kertynyt 25,4 prosentille naisista ja 11,8 prosentille miehistä. Kuntoutuspsykoterapiaa oli käyttänyt 15,9 prosenttia naisista ja 3,6 prosenttia miehistä. Mielenterveysperusteinen määräaikainen työkyvyttömyyseläke eli kuntoutustuki tai pysyvä työkyvyttömyyseläke oli puolestaan myönnetty 3,5 prosentille naisista ja 3,4 prosentille miehistä.
Sukupuolierot olivat siis selviä erityisesti kuntoutuspsykoterapian käytössä. Myös sairauspäivärahakausissa ero oli selvä, kun taas työkyvyttömyyseläkettä saaneiden osuudet olivat naisilla ja miehillä lähellä toisiaan.
Mielenterveysperusteisilla sairauspäivärahakausilla olleiden naisten osuus oli noin kaksinkertainen miehiin verrattuna, mikä vastaa aiemmin raportoituja sukupuolieroja mielenterveysperusteisissa sairauspäivärahakausissa ja psyykenlääkkeiden käytössä. Kuntoutuspsykoterapiassa ero oli tätäkin suurempi.
Vaikka F10–F99-diagnoosiin perustuvan työkyvyttömyyseläkkeen saaneiden osuudet olivat naisilla ja miehillä lähes samat, etuusratkaisujen diagnoosirakenne erosi huomattavasti sukupuolten välillä. Miehillä diagnooseissa painottui älyllinen kehitysvammaisuus ja neurokehitykselliset oireyhtymät, naisilla puolestaan mieliala- ja ahdistuneisuushäiriöt.
Myönteisen työkyvyttömyyseläkeratkaisun saaneista miehistä lähes kahdella kolmasosalla (61,8 %) ja naisista reilulla kolmasosalla (37,0 %) ratkaisun perusteena oleviin diagnooseihin sisältyi älylliseen kehitysvammaisuuteen tai neurokehitykselliseen oireyhtymään liittyvä diagnoosi.
Neurokehitykselliseen oireyhtymään liittyvä diagnoosi ilman älyllisen kehitysvammaisuuden diagnoosia oli 23,0 prosentilla miehistä ja 13,5 prosentilla naisista.
Mieliala- tai ahdistuneisuushäiriö ilman edellä mainittuja diagnooseja oli puolestaan lähes joka toisella naisella (46,2 %) ja noin joka viidennellä miehellä (20,4 %). Naisilla nämä diagnoosit olivat siten yli kaksi kertaa niin yleisiä kuin miehillä.
Yleisimmin pelkkä sairauspäivärahakausi
Tarkastelimme myös, millaisia palvelujen ja etuuksien yhdistelmiä samoille henkilöille kertyi seurannan aikana.
Naisilla yleisintä oli mielenterveysperusteinen sairauspäivärahakausi ilman kuntoutuspsykoterapiaa tai työkyvyttömyyseläkettä. Tämä koski 15,4 prosenttia naisista. Seuraavaksi yleisimpiä olivat pelkkä kuntoutuspsykoterapia (7,6 %) sekä kuntoutuspsykoterapian ja sairauspäivärahakauden yhdistelmä (7,4 %). Kuntoutuspsykoterapia sisältyi siten useisiin naisten yleisimmistä palvelu- ja etuusyhdistelmistä. Pelkkää työkyvyttömyyseläkettä oli saanut 0,9 % naisista.
Miehillä yleisintä oli niin ikään sairauspäivärahakausi ilman kuntoutuspsykoterapiaa tai työkyvyttömyyseläkettä. Tämä koski 8,6 prosenttia miehistä. Seuraavaksi yleisimpiä olivat sairauspäivärahakauden ja määräaikaisen tai pysyvän työkyvyttömyyseläkkeen yhdistelmä, pelkkä kuntoutuspsykoterapia sekä pelkkä määräaikainen tai pysyvä työkyvyttömyyseläke. Pelkkää työkyvyttömyyseläkettä oli saanut 1,5 % miehistä.
Kelalla on huomattava rooli nuorten opiskelu- ja työkyvyn kysymyksissä
Vuonna 1997 syntyneiden seuranta osoittaa, että mielenterveysperusteiset sairauspäivärahakaudet, kuntoutuspsykoterapia ja työkyvyttömyyseläke koskettavat huomattavaa osaa nuorista aikuisista. Sairauspäivärahakaudet, kuntoutuspsykoterapia ja työkyvyttömyyseläke muodostavat kokonaisuuden, jota ei voi tarkastella vain yksittäisten etuuksien näkökulmasta. Erityisesti kuntoutuspsykoterapia näyttäytyy aineistossa vakiintuneena osana suomalaista terveyspalvelujärjestelmää.
On myös huomattava, että tarkastelu kattaa vain osan Kelan mielenterveyteen ja neurokehityksellisiin oireyhtymiin liittyvistä etuuksista ja kuntoutuspalveluista.
Tarkastelun ulkopuolelle jäävät esimerkiksi psyykenlääkkeiden käyttö, vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena korvattava psykoterapia ja toimintaterapia sekä ammatillisen kuntoutuksen palvelut. Lisäksi samoille henkilöille voi seurannan aikana kertyä useita päätöksiä, vaihtelevia diagnooseja, palveluja ja etuuksia.
Tarkastellut tapahtumat eivät kuvaa yhtä yhtenäistä ilmiötä. Niiden taustalla voi olla sekä määräaikaisia että pitkäkestoisia tuen tarpeita, jotka näkyvät rekistereissä hyvin erilaisina palvelu- ja etuuspolkuina. Siksi tuloksemme eivät kuvaa kaikkea nuorten saamaa tukea, mutta ne osoittavat, että jo tämän rajatun tarkastelun perusteella Kelan rooli nuorten opiskelu- ja työkykyyn liittyvissä kysymyksissä on huomattava.
Rekisterit kuvaavat ennen kaikkea järjestelmän toimintaa
Tuloksia tulkittaessa on syytä muistaa, etteivät viranomaisrekisterit mittaa mielenterveyttä sellaisenaan.
Rekisterit kuvaavat palvelujen käyttöä, lääkäreiden asettamia diagnooseja sekä niiden perusteella korvattuja palveluja, maksettuja etuuksia ja tehtyjä päätöksiä. Rekisterimerkintöjen taustalla on aina palvelu- ja etuusjärjestelmässä tapahtunutta tuen tarpeiden tunnistamista, arviointia ja luokittelua.
Rekisterit eivät myöskään kerro, miten nuoret itse kokevat tilanteensa, saamansa tuen tai hyvinvointinsa. Ne näyttävät järjestelmän jäljet, mutta eivät nuorten arkea, voimavaroja tai niitä kohtia, joissa tuki tavoittaa tai jää tavoittamatta.
Tuore pitkittäistutkimus osoittaa, että nuorten mielenterveyden ja hyvinvoinnin kannalta merkityksellisiä eivät ole vain koetut vaikeudet, vaan ennen kaikkea koulutukseen, ihmissuhteisiin, onnistumisiin ja itsenäistymiseen liittyvät myönteiset kokemukset.
Kokonaiskuva nuorten mielenterveystilanteesta vaatisi erittäin monipuolista aineistoa
Suomessa ei ole kattavaa rekisteripohjaista kokonaiskuvaa nuorten palvelujen ja etuuksien käytöstä. Tieto on hajallaan Kelan, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, hyvinvointialueiden, kuntien, työterveyshuollon, yksityisen sektorin ja muiden toimijoiden rekistereissä.
Kelan rekistereistä voidaan tarkastella poikkeuksellisen tarkasti esimerkiksi kuntoutuspsykoterapian käyttöä väestötasolla. Vastaavan näkymän muodostaminen muista terveydenhuollon palveluista on huomattavasti vaikeampaa, ja sosiaalihuollon palveluista tiedetään vielä vähemmän.
Tietopohjan hajanaisuus vaikeuttaa palvelujärjestelmän toimivuuden arviointia, resurssien kohdentamista ja järjestelmätason uudistusten valmistelua. Sosiaaliturva ei tarkoita vain rahallisia etuuksia, vaan siihen kuuluvat kiinteänä osana myös sosiaali- ja terveyspalvelut sekä niiden yhteydet nuorten toimeentuloon, opiskelukykyyn ja työkykyyn.
Nuorten mielenterveyteen liittyvät haasteet sijoittuvat juuri tälle palvelujen ja toimeentuloturvan rajapinnalle.
Vuonna 1997 syntyneiden seuranta osoittaa, että mielenterveysperusteiset sairauspäivärahakaudet, kuntoutuspsykoterapia sekä määräaikaiset ja pysyvät työkyvyttömyyseläkkeet ovat merkittävä osa yhden ikäluokan nuoruutta ja varhaista aikuisuutta. Samalla ne muistuttavat, että kokonaiskuvan muodostaminen edellyttää Kelan tietojen yhdistämistä terveydenhuoltoa, sosiaalihuoltoa, toimintakykyä ja nuorten omia kokemuksia kuvaavaan tietoon.
Tällaisen kokonaiskuvan rakentaminen edellyttää pitkäjänteistä tutkimusta, yhteisiä seurantatapoja ja eri toimijoiden yhteistyötä. Vain riittävän laajan tietopohjan avulla voidaan arvioida, muodostavatko palvelut, kuntoutus ja toimeentuloturva nuorten kannalta toimivan kokonaisuuden.
Tässä kirjoituksessa esiin nostettuihin kysymyksiin pyrimme etsimään vastauksia myös Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamassa tutkimuskonsortiossa, jossa Kela on mukana.
Kirjoittajat
Miika Vuori
tutkimuspäällikkö, Kela
miika.vuori@kela.fi
Juho Leppänen
tutkija, Kela
juho.leppanen@kela.fi
Sauli Jäppinen
data scientist, Kela
sauli.jappinen@kela.fi
Riku Perhoniemi
erikoistutkija, Kela
riku.perhoniemi@kela.fi
Jenni Blomgren
tutkimusprofessori, Kela
jenni.blomgren@kela.fi
Karoliina Koskenvuo
tutkimusprofessori, Kela
karoliina.koskenvuo@kela.fi
Heta Moustgaard
erikoistutkija, Kela
heta.moustgaard@kela.fi
Näin tarkastelu tehtiin
Analysoimme vuonna 1997 Suomessa syntyneitä henkilöitä, jotka olivat kuuluneet sairausvakuutettuun väestöön 5-vuotiaasta 16-vuotissyntymäpäiväänsä saakka. Seuranta alkoi henkilön 16-vuotissyntymäpäivästä ja jatkui vuoden 2025 loppuun.
Seuranta-aineistossa oli mukana 28 384 naista ja 29 262 miestä.
Tarkastelimme kolmea Kelan rekistereistä tunnistettavaa palvelu- ja etuustapahtumaa: ICD-10-tautiluokituksen F10–F99-diagnoosiin perustuvaa pitkää sairauspäivärahakautta, toteutunutta kuntoutuspsykoterapiaa sekä F10–F99-diagnoosiin perustuvaa määräaikaista tai pysyvää työkyvyttömyyseläkettä. Määräaikaisesta työkyvyttömyyseläkkeestä käytetään myös nimitystä kuntoutustuki.
Sairauspäivärahakausi tunnistettiin ensimmäisestä sairauspäivärahan maksusta, kuntoutuspsykoterapia vähintään yhdestä Kelan korvaamasta toteutuneesta psykoterapiakäynnistä ja työkyvyttömyyseläke, mukaan lukien kuntoutustuki, ensimmäisestä myönteisestä päätöksestä.
Raportoimme, kuinka suurelle osalle naisista ja miehistä kertyi seurannan aikana vähintään yksi tarkastelluista tapahtumista. Lisäksi tarkastelimme, millaisia tarkasteltavien palvelujen ja etuuksien yhdistelmiä samoille henkilöille kertyi seuranta-aikana.