Työttömyys haukkaa ison pätkän työurista
Työurakeskustelussa avuksi ovat elinajan taulut, jotka johdetaan eri ikäluokkien kuolleisuusluvuista. Niiden avulla voidaan tehdä seuraavanlaisia päätelmiä: vuonna x syntyvä henkilö elää keskimäärin y vuotta vanhaksi edellyttäen että kuolleisuus eri ikäluokissa ei muutu. Uusimmasta, Suomen vuoden 2011 elinajan taulusta voidaan lukea, että vuonna 2011 syntynyt henkilö elää keskimäärin 80,4-vuotiaaksi. Tätä lukua kutsutaan elinajan odotteeksi, tarkemmin sanottuna 0-vuotiaiden elinajan odotteeksi.
Taulukko: Elinajan odotteen jakautuminen eri toimintoihin. (Avaa taulukko suurempana.(Avautuu uuteen välilehteen))
Kun elinajan tauluun sisältyvä tietämys yhdistetään eri ikäluokkien väestörakennetta kuvaaviin tietoihin, voidaan laskea seuraavankaltaisia tunnuslukuja: vuonna x syntyvä henkilö kuuluu keskimäärin z vuotta väestöryhmään A – olettaen että väestörakenne ja kuolleisuus eri ikäluokissa eivät muutu. Tätä voidaan kutsua väestöryhmään A kuulumisen odotteeksi. Tarkastelua voidaan kehittää poistamalla laskelmasta oletus, että kyse olisi nimenomaan vuonna x syntyneistä henkilöistä. Voidaan kysyä esimerkiksi, miten monta vuotta henkilö, joka vuonna vuonna x on 25-vuotias, kuuluu väestöryhmään A.
Suomessa Tilastokeskuksen elinajan tauluista saatava informaatio voidaan yhdistää työssäkäyntitilaston tietoihin, joissa vuoden lopun väestö on yhden ikävuoden tarkkuudella jaettu seuraaviin ryhmiin: alle 15-vuotiaat lapset, työlliset, työttömät, 15 vuotta täyttäneet opiskelijat, eläkeläiset ja muut työvoiman ulkopuolella olevat. Kun näitä tietoja on saatavilla jo parinkymmenen vuoden ajalta, saadaan melko mielenkiintoinen kuva tietyistä kehitystrendeistä.
Työttömyyden odote on kasvanut
Vuodesta 1990 vuoteen 2011 elinajan odote on kasvanut 5,4 vuotta. Työllisten vuosien odote on samana aikana pysynyt ennallaan 32 vuodessa. Työttömyyden odote on sen sijaan kasvanut 1,8 vuodella 3,5 vuoteen. Työttömyyden odote vaihtelee taloustilanteen mukaan ja suurimmillaan se on ollut yli 7 vuotta. Työmarkkinoilla olemisen eli työvoimaan kuulumisen odote on kyllä kasvanut 1,8 vuodella, mutta se ei ole merkinnyt työllisyyden vaan työttömyyden kasvua.
Työssäkäyntitilasto soveltaa työnvälitystilaston mukaista työttömän työnhakijan määrittelyä. Jos mukaan laskettaisiin erilainen piilotyöttömyys tai työttömyysturvan varassa harjoitettu opiskelu ja työharjoittelu, työttömyysodotteet olisivat jonkin verran suurempia.
Vuoden 1990 jälkeen myös eläkevuosien osuus on kasvanut elinkaaressa. Eläkkeellä olemisen odote on kasvanut 2,2 vuotta ja on uusimman tiedon mukaan 20,9 vuotta. Eläkeaika voidaan jakaa varhaiseläkevuosiin, jotka ovat ennen 65 vuoden ikää vietettyjä eläkevuosia, ja vanhuuseläkevuosiin 65 vuoden iän saavuttamisen jälkeen. Odotelaskelma kertoo, että varhaiseläkkeellä olemisen odote on vuoden 1990 jälkeen pienentynyt 1,8 vuodella 4,1 vuoteen ja vastaavasti vanhuuseläkkeellä olemisen odote on pidentynyt 4 vuodella 16,8 vuoteen.
Opiskeluajan odote (15 vuoden iän jälkeen) on myös kasvanut. Se on noussut 4,9 vuodesta 6,2 vuoteen. Muun toiminnan odote on pysynyt lähes ennallaan ja on noin 2,8 vuotta. Tämä tarkoittaa lähinnä kotityötä ja lastenhoitoa. Alle 15-vuotiaana lapsena elemisen odote on hieman kasvanut: 14,9 vuodesta 15,0 vuoteen. Pieni muutos tässä kuvastaa lasten kuolleisuuden vähentymistä. Kaikki eivät elä 15-vuotiaksi, mutta lähes kaikki.
Vanhuuseläkevuosia on yhä enemmän
Jatkuvasti vellovaan työurakeskusteluun tästä voi tehdä joitakin päätelmiä. Työttömyys haukkaa potentiaalisista työurista melko suuren viipaleen. 1990-luvun alun jälkeen työttömyyden odote on vaihdellut 3 vuodesta 7 vuoteen. Varhaiseläkkeellä olemisen odote on sen sijaan pienentynyt ja on enää noin 4 vuotta. Tämän luvun pienentämisessä tulee jossakin vaiheessa raja vastaan, sillä työkyvyttömyyseläkkeitä ei voida 100-prosenttisesti torjua.
Pidentynyt elinikä on siis muuttunut ensi sijassa pidentyneiksi vanhuuseläkevuosiksi, eläkevuosiksi 65 vuoden iän jälkeen. Niiden vähentäminen loppupäästä on mahdotonta (tai se ei ole hyväksyttävissä) ja alkupäästäkin vaikeata.
Laskelmassa on puutteita, koska se ei ota huomioon toimintojen päällekkäisyyttä. Erityisesti opiskelun ja työvoimaan kuulumisen rajanveto on häilyvä. Työllisiksi luokitelluista osa on aina sairaus- ja vanhempainlomilla. Keskusteluun lasten kotihoidosta tämä laskelma ei juuri anna eväitä, paitsi havainnon, että ”muu toiminta” työvoiman ulkopuolella ei ole 20 vuoden aikana juuri muuttunut. On muistettava laskelman yksinkertaistavat perusoletukset. Kyse ei ole ennusteista, vaan väestörakenteen muutosten projisoimisesta ihmisten keskimääräiselle elinkaarelle suhteellisen karkealla laskukaavalla.
Työurien ja työajan pituus ei tietenkään ainoa hyvinvoinnin tuottamisen edellytys, koska mitalin toinen puoli on työn yhteiskunnallinen tuottavuus eli tuotettujen hyödykkeiden ja palvelujen määrä työaikayksikköä kohden. Vuodesta 1990 vuoteen 2011 kokonaistuotanto työllistä kohden on kasvanut 48 prosenttia ja tuotanto työtuntia kohden 56 prosenttia, jos uskomme kansantalouden tilinpidon lukuja.
Pertti Honkanen
Johtava tutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi
