Saksan eläkejärjestelmä 125 vuotta – Bismarck, Ritter ja Barr
Saksan eläkejärjestelmä viettää kuluvana vuonna 125-vuotisjuhlaansa. Juhlan kunniaksi Brandenburgin portin kupeessa olevissa vakuutusyhtiö Allianzin tiloissa järjestettiin kansainvälinen ’Thanks Otto’ -seminaari.
’Thanks Otto’ -seminaari 28.10.2014 Berliinissä. Kuva: Olli Kangas
Seminaarin ohjelma rakentui yhtäällä historialliselle osuudelle, jossa käytiin läpi kansleri Otto von Bismarckin toimintaa ja sitä, miten hän käytti sosiaalipolitiikkaa käsikassaranaan pyrkiessään suurempiin päämääriin: Saksan yhdistämiseen, kansakunnan sosiaaliseen eheyttämiseen ja sosialismin ja katolisuuden vastustamiseen. Toisessa osiossa keskityttiin niihin mahdollisiin opetuksiin, joita Saksan eläkejärjestelmästä voisi olla kehittyville maille.
Myytinmurtaja Gerhard Ritter (85 v)
Seminaarin aloituspuheenvuoron piti saksalainen historioitsija Gerhard Ritter (s. 1929). Professori Ritter osoittautui varsinaiseksi myytinmurtajaksi. Ensinnäkin huolimatta korkeahkosta iästään hän piti eloisan ja erinomaisen, lähes tunnin kestäneen esitelmän Bismarckin poliittisesta toiminnasta. Toisekseen hän kumosi monia myyttejä, jotka elävät kansainvälisessä makrohistoriallisessa vertailevassa tutkimuksessa.
Ritterin mukaan Bismarck kyllä pyrki käyttämään sosiaalipolitiikkaa taistelussaan sosialidemokratiaa vastaan. Kun ’kulttuikamppailu’ (Kulturkampf 1871) sosialistiset järjestöt kieltävät sosialistilait (Gesetz gegen die gemeingefährlichen Bestrebungen der Sozialdemokratie 1878) eivät tuottaneet haluttua tulosta Bismarck turvautui sosiaalipolitiikkaan. Sosiaalipolitiikan tuli yhdistää kansaa ja sosiaalipolitiikan avulla Bismarck ajatteli voivansa ostaa kasvavan työväenliikkeen sielun ja mielen valtioystävälliseksi. Näiltä osin Ritter siis myötäili aiempaa tutkimusta, mutta hän mursi myytin Bismarckilaisesta eläkepolitiikasta.
Oliko Bismarck beveridgeläinen?
Kansainvälisessä vertailevassa eläketutkimuksessa on operoitu kahdella eläkepolitiikan perusmallilla. On puhuttu bismarckilaisesta ja beveridgeläisestä mallista. Edellisen tunnuspiirteenä on pidetty ansiosidonnaisuutta, vakuutusmaksurahoitteisuutta ja ammattiryhmittäin vaihtelevia etuisuuksia. Beveridgeläinen malli puolestaan on rakentunut verorahoitteisille, universaaleille ja tasasuuruisille eduille.
Ritterin mukaan Bismarckin alkuperäinen malli oli pitkälti samankaltainen kuin englantilaisen William Beveridgen hahmottelema kansanvakuutus (Social Insurance and Allied Services 1942). Bismarck ei kuitenkaan saanut kansanvakuutusmalliaan läpi parlamentissa, vaan joutui taipumaan kompromissiin, joka sittemmin ristittiin bismarckilaiseksi eläkemalliksi.
Tosiasiassa Bismarck oli beveridgeläinen puoli vuosisataa ennen Beveridgeä! On historian ironiaa, että rautakansleri joutui antamaan nimensä järjestelmälle, jota hän itse ei ollut kannattanut.
Historialliset opetukset
Seminaarin toinen pääpuhuja oli London School of Economicsin professori Nicholas Barr, jonka The Economics of the Welfare State (2012), The Welfare State as a Piggy Bank (2001) ja Reforming Pensions (2008) ovat pakollista luettavaa sosiaalipolitiikan ja talouden välisistä suhteista kiinnostuneelle. Barr on myös arvioinut ansiokkaalla tavalla Ruotsin ja Suomen eläkejärjestelmät.
Ratkaisuna Bismarckin varhainen beveridgeläinen malli
Seminaariin osallistuvat lukuisat kehittyvien maiden edustajat olivat kiinnostuneita kuulemaan, mitkä ovat Barrin neuvot eläkejärjestelmän rakentamiseksi, ja missä määrin Saksan eläkemalli olisi sovellettavissa kehittyvissä talouksissa. Barrin neuvot olivat pitkälti Bismarckin alkuperäisen beveridgeläisen mallin mukaisia. Hän pani painoa peruseläketurvaan, köyhyyden torjuntaan ja hallinnolliseen yksinkertaisuuteen. Eläkejärjestelmän perustan on oltava pakollinen: ihmisillä ei ole riittävästi tietoa tai taitoa eikä aina tahtoakaan tehdä ratkaisuja, jotka olisivat pitkällä aikavälillä järkeviä.
On lisäksi niin, että useinkaan vapaaehtoisen yksityisen vakuutussektorin ennakkoehdot (toimiva julkinen sektori, luottamus instituutioihin, hyvin informoitu väestö, toimivat rahamarkkinat ja kyky hallinnoida yksityisiä tilejä ja rahastoja) eivät kehittyvissä talouksissa toimi. Barrin mukaan kaiken a ja o on hyvä julkishallinto. Julkisella hallinnolla täytyy olla kapasiteetti panna reformeja toimeksi, kerätä vakuutusmaksuja, pitää yllä makrotaloudellista tasapainoa, luoda poliittisesti ja sosiaaliset kestävä yhteiskunta. Huono hallinto pilaa parhaimmankin eläkejärjestelmän, korosti Barr.
Olli Kangas
tutkimusjohtaja, Kela
etunimi.sukunimi@kela.fi
