Rosenbad, Smolna ja mustan Audin takaovi: Miksi ruotsidemokraattien hallituspolku on kivinen?

Vasta nimitetty ulkoministeri Timo Soini teki ensimmäisen valtiovierailunsa kuluvan vuoden 2. kesäkuuta, tiistaina. Ulkoministerin ensimmäinen matka suuntautui Ruotsiin, kuten tapaan kuuluu. Ulkoministeri Soini tapasi naapurimaan ulkoministeri Margot Wallströmin. Sekä Suomessa että Ruotsissa pantiin merkille vastaanoton viileys. Tapaaminen oli lyhyt, ja se järjestettiin hätäisesti Arlandassa.

Svenska Dagbladet kirjoittikin(Avautuu uuteen välilehteen), että ilmeisesti Margot Wallström otti vastaan perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin eikä Suomen ulkoministeri Timo Soinia. Siksi tarjolla oli kylmää kättä, epäili Dagbladetin kolumnisti. Ministeri Wallström kylläkin kiiruhti kommentoimaan juttua ja korjaamaan mahdollisia virhetulkintotoja:

”Jag uppskattar mycket denna första kontakt med Timo Soini. Vi kommer förstås att ha regelbunden kontakt i fortsättningen, såväl bilateralt som i EU- och andra sammanhang.” Svenska Dagbladet 8.6.2015(Avautuu uuteen välilehteen)

Kommentti on viileähkö ja antaa osviittaa, että jatkossakin kädenpuristus voi olla kylmähkö. Viileys heijastaa työministeri Ylva Johanssonin avustajan kommenttia(Avautuu uuteen välilehteen). Avustajaa nimittäin hävettäisi olla samassa hallituksessa perussuomalaisten kanssa.

Mikä sitten hävettää ruotsalaisia?

Kuultuaan Suomen kolmen puolueen hallituskoalitiosta ruotsalaiset oppineet kollegani yliopistolla ovat toistuvasti kyselleet, että miten on mahdollista että perussuomalaisten (PS) kaltainen puolue voidaan ottaa hallitukseen. Ruotsalaisen kollegoitteni mukaan PS on äärioikeistolainen puolue ja täysin rinnasteinen Ruotsidemokraatteihin (Sverigedemokraterna, SD). SD:n hallituspaikka ei ruotsalaisessa demokratiassa tulisi missään nimessä kysymykseen, he vakuuttavat.

Ruotsalaisten ajattelu ankkuroituu kahteen lähtökohtaan. Ensimmäinen on ruotsalaisten kansallis-historiallinen näkemys omasta maastaan, sen ainutlaatuisuudesta ja missiosta maailmalla. Ruotsi on mallimaa, jonka kaltaiseksi kaikkien muitten maitten tulisi kykyjensä mukaan pyrkiä. Ruotsi on maailman kolkuttava omatunto, jonka tehtävänä on osoittaa muille oikea ja väärä.

Toinen tausta-ajatus taas asettaa suorat yhtäläisyysmerkit ruotsidemokraattien ja perussuomalaisten välille. Tämän seurauksena kaikki ruotsalaiset, jotka pitävät itseään vähänkään poliittisesti korrektina, suhtautuvat perussuomalaisiin samalla syvällä epäluulolla ja tunteen palolla, jolla he suhtautuvat ruotsidemokraatteihin. Kieltäydytään osallistumasta samoihin vaaliohjelmiin, vaalitilaisuuksiin ei anneta tiloja jne. Esimerkiksi kelpaa myös se, että kun Fredrik Skavlan omassa keskusteluohjelmassaan haastatteli sairauskirjoilla pitkään ollutta ruotsidemokraattien puheenjohtajaa Jimmie Åkessonia, Ruotsin TV sai valtavasti negatiivista palautetta ja moitteita.

Ruotsalaisten ajatukset kaipaavat täsmennystä

Ruotsalaisten ajattelu kaipaa tarkennuksia. Ensinnäkään Ruotsi ei monessakaan mielessä enää ole niin poikkeuksellinen kuin se joskus on saattanut olla. Syitä on monia. Ruotsalainen hyvinvointivaltio ei enää ole niin esimerkillinen kuin se on joskus ollut. Se etu, mikä maailman sotiin osallistumattomalla maalla oli, alkaa ajan saatossa hävitä. Myös politiikassa on tapahtunut oleellisia muutoksia. Suurin muutos on se, että toisen maailmansodan jälkeen 44 vuotta Ruotsia yksin hallinnut puolue ei enää saa hallitusta aikaiseksi ilman kumppaneita. Ruotsikin on siirtynyt koalitiohallituksiin. Aiemmin Ruotsissa usein ihmeteltiin, miksi maassa ei ole oikeistopuoluetta. Ei ihmetellä enää.

SD on tasaisesti nostanut kannatustaan. Vuoden 2002 vaaleissa SD ei 1,4 %:n kannatuksellaan ylittänyt äänikynnystä ja jäi valtiopäivien ulkopuolelle. Vuoden 2014 vaaleissa kannatus oli noussut 12,9 %:iin. Viimeisin mielipidemittaus kertoo kannatuksen olevan 15 %:n luokkaa. Kannatus on laajentunut useimmissa väestöryhmissä. Jos SD:n kasvu jatkuu, siitä tulee merkittävä poliittinen voima vaikka puolue ei koskaan hallitukseen pääsisikään. Jo nykyisellä kannatuksellaankin SD voi vaikuttaa politiikkaan. Ruotsin blokkipolitiikassa vaa’ankieliasema antaa vaikutusvaltaa.

Hyvin perustein voidaan myös väittää, että ruotsalaiset eivät ylipäätäänkään tunne Suomea ja Suomen historiaa – perussuomalaisista puhumattakaan. Tällöin tullaan helposti rinnastaneeksi asioita, joita ei voi rinnastaa. Sama pätee muihinkin Euroopan maihin. Kirjoittaapa Hesarikin, että perussuomalaiset nähdään automaattisesti osana Euroopan rasisteja suojelevaa äärioikeistoa.

Mutta onko PS osa eurooppalaista äärioikeistoa? Suomen ja Ruotsin tapauksessa voidaan nimittäin hyvin syin kysyä, ovatko SD ja PS samankaltaisia ja jos ovat, niin missä määrin.

Vestigia terrent, jäljet pelottavat

Lähtökohtaisesti ruotsidemokraateilla ja perussuomalaisilla on hyvin erilaiset taustahistoriat. Tausta puolestaan vaikuttaa julkisuuskuvaan. Historiallista rasitetta ei helposti karisteta. Vuonna 1988 perustetulla ruotsidemokraateilla oli (ja on?) vahvoja kytköksiä rasistisiin ja täysin fasistisiin ryhmittymiin. Esimerkiksi SD:n ensimmäinen puheenjohtaja Anders Klarström toimi aiemmin avoimesti Nordiska Rikspartiet -puolueessa, jonka ohjelma perustui puhtaalle natsi-ideologialle.

Vaikka eräitten perussuomalaisten kannanotoissa onkin selviä liittymäkohtia ruotsidemokraattien ääriaineksiin, niin perussuomalaisilla SD:n kaltaista historiallista rasitetta ei ole. PS rakensi ideologiansa Suomen Maaseudun Puolueen (SMP) poliittiseen perintöön. 1970-luvun vennamolaisuudessa purkautui maaseudun rakennemurroksen tuska ja turhautuneisuus. SMP oli unohdetun maalaisväestön ääni. Siinä missä SD:n historialliset juuret ovat oikeistoradikalismissa ja fasismissa, siinä PS edustaa ”unohdettua kansaa”, kansanosaa, joka kokee talouden rakennemuutoksen ja kansainvälistymisen uhkana ja pitää sitä työttömyyden ja kokemiensa taloudellisten vaikeuksien syynä. Itse asiassa PS:n äänestäjät ovat kokeneen työttömyyttä (42 %) ja toimeentulovaikeuksia (19 %) enemmän kuin suomalaiset (34 % ja 12 %) keskimäärin. Vasemmistoliiton äänestäjät ovat samoissa lukemissa perussuomalaisten kanssa, osoittaa Eurooppalainen sosiaalitutkimus (European Social Survey(Avautuu uuteen välilehteen), ESS).

Mielipiteissä eroja ja samankaltaisuuksia

SD:n ja PS:n historiallinen tausta on erilainen, ja osin äänestäjäkunnan mielipiteetkin ovat erilaisia. Mielipiteitä voidaan tarkastella Eurooppalaisen sosiaalitutkimuksen valossa. ESS on luodannut äänestäjien asenteita joka toinen vuosi vuodesta 2002 lähtien. Tässä esittämäni tulokset perustuvat viimeisimpään, vuonna 2012 suoritettuun kyselyyn.

ESS:n mukaan monissa asioissa SD ja PS sijoittuvat eri puolille maansa keskimääräistä äänestäjää. PS:n äänestäjät kannattava suomalaista keskimäärää enemmän tulojen uudelleenjakoa korostavat yhtäläisiä mahdollisuuksia kaikille ja pitävät ihmisten auttamista tärkeänä. SD puolestaan on muita ruotsalaisia puolueita jonkin verran nihkeämpi näissä kysymyksissä.

Toki PS:n ja SD:n kannattajakunnilla on paljon yhteisiäkin piirteitä. Maahanmuuttovastaisuus on tunnetuin yhdistävä tekijä. Lisäksi kummankin äänestäjät painottuvat miehiin, mieltävät itsensä poliittisesti keskustasta vasemmalle, ovat arvokonservatiivisia, muita vastahakoisempia vähemmistöjen oikeuksia kohtaan, pitävät itseään vähemmän uskonnollisina kuin väestö keskimäärin, haikailevat vahvaa hallitusta ja luottavat muita vähemmän kansallisiin instituutioihin (puolueet, eduskunta, poliisi, oikeuslaitos) sekä kansainvälisiin organisaatioihin (EU, YK). Näiltä osin PS:n ja SD:n kannattajakunnat ovat mielipideprofiileiltaan samankaltaisia: arvokonservatiiveja, jotka painottavat kansallisia arvoja ja kansallisuutta. Kummassakin puolueessa puolueen johto on yrittänyt kitkeä pois ääriaineksia.

Samankaltaiset profiilit – mutta merkittävät erot

Puolueitten mielipideprofiilit voivat olla samankaltaisia, mutta mielipiteitten voimakkuudessa voi olla merkittäviä eroja. Esimerkiksi lähes puolet PS:n äänestäjistä on ehdottomasti sitä mieltä, että maan hallituksen tulisi tasata tuloeroja rikkaitten ja köyhien välillä. SD:n kannattajien keskuudessa vastaava prosenttiosuus jää alle 30. Suomessa vain Vasemmistoliiton äänestäjillä (65 %) on vahvempi tulontasauksen eetos kuin perussuomalaisilla. Suomen demareiden keskuudessa osuus on noin 40 %. Politiikan tutkimuksessa tulonjakomielipiteitä on usein pidetty vasemmistoa ja oikeistoa jakavana tekijänä: mitä tulonjakomyönteisempi, sitä enemmän vasemmalle kallellaan, ks. Politiikan sekahaku(Avautuu uuteen välilehteen) (EVA 2013).

Harvardin valtio-oppineen Robert Putnamin mukaan luottamus on eräs tärkeimmistä yhteiskuntaa koossapitävistä voimista, eräänlainen yhteiskunnallinen kitti. Pohjoismaissa tämä kitti on perinteisesti ollut hyvin vahvaa. Verrattaessa Suomen ja Ruotsin puolueita ilmenee, että luottamuksen asteessa tai itse asiassa luottamuksen puutteessa – olipa sitten kyse instituutioista tai toisista ihmisistä – ruotsidemokraatit ovat oma lukunsa. He poikkeavat tyystin ruotsalaisesta valtavirrasta. Sama pätee tyytyväisyydessä omaan maahan. Toki Suomessakin perussuomalaiset ovat muiden puolueitten äänestäjiä epäluuloisempia ja tyytymättömämpiä oman maansa tilanteeseen. Näiltä osin sekä SD että PS ovat tyytymättömyys- tai protestipuolueita, missnöjesparti.

Mediaanäänestäjä, Rosenbad ja Smolna

Ero on kuitenkin yhtäältä siinä, että perussuomalaisten äänestäjät eivät ole mielipiteissään niin kriittisiä kuin ruotsidemokaatit ja yhtäältä siinä, että perussuomalaiset ovat merkittävästi lähempänä Suomen muiden puolueitten äänestäjiä kuin ruotsidemokraatit muitten ruotsalaisten puolueiden kannattajia. Keskeistä on, että perussuomalaiset ovat lähempänä mediaaniäänestäjä virtasta¹ kuin ruotsidemokraatit keskimääräsvenssonia. Etäisyys mediaani-äänestäjään vaikuttaa puolueen hallituskelpoisuuteen. PS on enemmän suomalaisessa politiikan valtavirrassa kuin SD Ruotsin politiikassa. Siksi ruotsidemokraattien polku Rosenbadiin on kaita ja kivinen. Sen sijaan perussuomalaiset saivat kutsun Smolnaan ja aukesipas se mustan Audin takaovikin.

Kirjoittaja

Olli Kangas
tutkimusjohtaja, Kela
etunimi.sukunimi@kela.fi

¹Ehkäpä onkin niin, että graham watsoneitten ja charlie hebdoitten tulisi irvailla kaikille suomalaisiille, ei pelkästään perussuomalaisille.