Kelan tietotarjotinSiirry sisältöön

Työtä, mutta ei hinnalla millä hyvänsä − ”laiskojen” nuorten näkemyksiä työn merkityksestä

Tuula Helne, Tuuli Hirvilammi
Julkaistu 29.9.2021

”Kaikki työ on arvokasta” on yksi tapa tiivistää aktivointipolitiikan perusoletus. Tutkimuksessamme ”Puristuksissa? Nuoret ja kestävän hyvinvoinnin ehdot” haastatellut nuoret eivät jakaneet tätä oletusta. Miksi eivät?

Oletus työn kuin työn välttämättömyydestä on yhteiskuntapoliittinen tabu. Tabuun kytkeytyy myös oletus laiskoista nuorista. Tätä laiskuusdiskurssia ylläpitää lähinnä hyvinvointivaltion huoltosuhteesta ja talouskasvusta huolestunut joukko, joka olisi ehkä valmis romuttamaan koko passivoivana pitämänsä sosiaaliturvan.

Hyvinvointivaltion kestävyysvajeen näkökulmasta huoli työelämän ulkopuolella olevista nuorista on looginen, sillä vallitsevassa järjestelmässä työllisyysasteen nostaminen on välttämätöntä julkisen sektorin rahoitukselle. Tästä näkökulmasta nuorten niin sanottu ”syrjäytyminen” on vaarallista. Pelkona on, että se johtaa yhä laajempien joukkojen irtautumiseen palkkatyöhön ja kuluttamiseen perustuvasta yhteiskuntasopimuksesta.

Tutkimuksemme pyrkii nostamaan tabun pöydälle. Entä jos ”syrjäytyvät” nuoret eivät olekaan saamattomia reppanoita? Entä jos he haluavat valikoida työnsä tietoisesti? Entä jos se on järkevä ratkaisu yhteiskunnan kokonaiskestävyyden kannalta? Julkaisussa kurotamme valtavirtaisen nuorisohuolen yli ja herättelemme keskustelua työn ja työelämän kestävyydestä.

Ylioppilasteatterin näytelmässä ”Kesätyöpaikka – mitä emme tahdo emme tee” romutettiin kesällä 2020 usein julkisessa keskustelussa kuultavaa Kaikki työ on arvokasta -diskurssia. Kirjoitustamme siivittävät esityksessä kuullun kappaleen ”Me emme enää tee me emme saata” sanat.[1] Ne kuvastavat hyvin myös monien ryhmähaastatteluihimme osallistuneiden aktivointitoimien kohteena olleiden nuorten tuntoja. Miksi he vaikuttavat yhtyvän tuohon lauluun?

”Aivan sama mitä huomista rakennetaan kunhan pakerretaan ja pakerretaan”

Elämme työkeskeisessä yhteiskunnassa. Me suomalaiset arvotamme toisiamme usein työmarkkina-aseman mukaan ja identiteettimme rakentuu usein ammattiaseman ja palkkatyön varaan. Yhtenä hyvinvoinnin ehtona on se vahva normi, että kunniallista ja arvostettua asemaa yhteiskunnassa tulee tavoitella palkkatyötä tehden. Työ tekijäänsä kiittää, vakuuttaa sananlaskukin. Kiittääkö kuitenkaan?

”Kun poliitikot saarnaavat tarpeesta luoda työpaikkoja, he harvoin tarkentavat, minkälaisia työpaikkoja haluamme luoda ja minkä vuoksi. — Mihin ihmiskuntana tarvitsemme — pikamuotia, roskaruokaa ja turhien hyödykkeiden markkinointia?” Tätä kysyi tutkijatohtori Jani Kajanoja mielipidekirjoituksessaan viime talvena tavoittaen myös tutkimuksemme nuorten ajatukset.

Kuten valtaenemmistö suomalaisista nuorista, tutkimamme nuoret tekisivät mieluummin töitä kuin eläisivät sosiaaliturvan varassa. Nuorten puheesta ilmenee, että he eivät vieroksu työtä mutta ovat valikoivia. Valikoivia minkä suhteen? Sen, että työn pitäisi olla merkityksellistä ja vastata omia arvoja, mikä tarkoitti usein työn eettisyyttä ja hyödyllisyyttä muille ihmisille tai eläimille.

Tässäkään tutkimuksemme nuoret eivät ole yksin, sillä lähes 90 prosenttia vuoden 2019 Nuorisobarometriin haastatelluista noin 1900 nuoresta koki, että työn pitää vastata omia arvoja. Käytännössä voi olla kyse esimerkiksi siitä, että ilmastonmuutoksesta huolissaan oleva nuori ei suostu tekemään töitä öljy-yhtiössä tai luontokadosta ahdistunut nuori karttaa metsurin töitä. Myös puhelinmyynti voi sotia omia arvoja vastaan, koska siinä häiritään ihmisten rauhaa ja painostetaan heitä tilaamaan milloin mitäkin. Miksi nuori ihminen aikuiselämänsä kynnyksellä tuhlaisi aikaansa työhön, joka tuntuu väärältä? Eikö nuorilla pitäisi halutessaan olla mahdollisuuksia rakentaa työllään nykyistä kestävämpää maailmaa?

”Joka työ on muka tärkeä, siks voin painaa duunii ilman järkeä”

Vaikka julkisessa keskustelussa työelämän ulkopuolella olevien nuorten oletetaan usein olevan yhteiskunnallisesti passiivisia, löysimme aineistostamme paljon kasvu- ja kulutuskriittisiä näkemyksiä. Niitä esittäneet nuoret kokevat huolta maapallon tilasta ja näkevät jatkuvan kasvun mahdottomuuden. He eivät tavoittele kulutuskeskeistä ja elintason nostamiseen keskittyvää elämäntapaa. Elämässä pitää olla aikaa myös muulle kuin työlle – paitsi silloin, jos työtä tekee sydämellä ja se vastaa omia intohimoja. Parhaimmillaan työtä voisi tehdä kelloon katsomatta, työn imuun uppoutuen.

Työltä kaivataan vapautta ja itsensä toteuttamisen mahdollisuuksia. Työ, jota painetaan ”ilman järkeä” vain palkan tähden, ei ole nuorten unelma. On tietysti muistettava, että nuoret eivät ole yhtenäinen joukko: vuoden 2019 Nuorisobarometrin mukaan neljälle kymmenestä (40 %) nuorista kelpaisi mikä tahansa työ, kunhan siitä maksetaan riittävästi.

”Olen itestäni etsinyt tarmoa, et saisin revittyä sitä lisäarvoa”

Hyväksytty asema palkkatyöyhteiskunnan jäsenenä ei lankea itsestään, vaan sen eteen on kirjaimellisesti tehtävä töitä. Nuorten tulisi olla tuottavia, tehdä kaikkensa kansantalouden eteen. Vaatimus välittyy kulttuuristen merkityskehysten kautta. Niihin kuuluu myös syrjäytymisdiskurssi. Se, miten nuoret näissä kehyksissä kuvataan, muodostaa yhden keskeisistä hyvinvoinnin ehdoista. Näiden diskurssien tuottamat, nuorten tulkinnoissa ilmenevät työttömyydestä aiheutuvat häpeän ja leimautumisen kokemukset varjostavat hyvinvointiin johtavaa polkua.

Nykyisenlainen palkkatyö- ja aktivaatiojärjestelmä ei siten merkitse vain tiettyjä toimenpiteitä ja tietynlaista sosiaaliturvajärjestelmää, vaan myös yksilöiden minuuksiin porautuvaa vaikuttamista. Tällaista ulkoista mielenhallintaa ei voi pitää inhimillisesti kestävää hyvinvointia edistävänä.

Kriittisesti ajattelevat nuoret tiedostavat, että työllistymisen vaikeus johtuu pikemminkin järjestelmästä ja sen valuvioista kuin heistä itsessään. Vaatii kuitenkin poikkeuksellista lujuutta olla välittämättä yhteiskunnan ja kulttuurimme paineista. Kuinka suuresti aikamme mielenterveysongelmat liittyvät siihen, että nuoret imevät itseensä tuottavuusvaatimuksia ja kokevat epävarmuutta siitä, riittävätkö ja kelpaavatko he? Sama kysymys koskee toki myös meitä aikuisia.

”Olen niin heikkona kaikesta että en elävästä olennosta mee”

Alituiset pärjäämis- ja suoritusvaatimukset kuormittavat niin tutkimaamme joukkoa kuin nuorisoa laajemminkin. Monet heistä uupuvat tai pelkäävät uupuvansa työelämässä. Vuoden 2019 Nuorisobarometrin mukaan 17 prosentilla nuorista oli jonkinlaisia vaikeuksia jaksaa omassa työssään ja 37 prosenttia oli vähintään jonkin verran huolissaan siitä, jaksavatko he tulevaisuuden työelämässä. Ikävä signaali on myös se, että 70 prosenttia nuorista koki työelämän vaativan työntekijöiltä niin paljon, että nämä palavat ennenaikaisesti loppuun.

Erilaisia työllisyyspalveluita tarvitaan, jotta nuoret pääsisivät työelämään helpommin. Samalla on muistettava, että työ voi myös sairastuttaa. Kurja työyhteisö, liian kovat vaatimukset, jatkuva kilpailu ja omien sisäisten tarpeiden sivuuttaminen heikentävät hyvinvointia.

Viime viikkoina on käyty julkista keskustelua nuorten työntekijöiden työoloista. Lukuisat nuoret työntekijät avautuivat heidän työtään leimaavasta kiireestä, suorituspaineista ja palkattomista ylitöistä. Moni kertoi vaihtaneensa alaa väsymisen seurauksena. Rajansa kaikella – niin työn ekologisilla haittavaikutuksilla kuin silläkin, miten pitkälle työtä pitäisi tehdä terveyden ja mielenterveyden menettämisen kustannuksella.

”Kannan vastuuni kansalaisena, välttelen töitä vittumaisia”

Kuten Jani Kajanojakin toteaa, ”kaikki työ on arvokasta” on haitallinen myytti, jos se estää arvioimasta työnteon perimmäistä tarkoitusta. Yhdymme vahvasti häneen ajatukseensa siitä, että ”työ ei voi olla itseisarvo, vaan sen on palveltava jotain tarvetta”. Tämä ”tarve” ei voi olla talouskasvu, vaan kestävä hyvinvointi: merkityksellinen elämä ja tulevaisuutemme turvaaminen.

Ekologisen ja sosiaalisen katastrofin partaalla olevassa maailmassa ihmisille ja luonnolle haitallisten töiden välttäminen on vastuullinen teko.

Tuula Helne
Johtava tutkija, Kela

Tuuli Hirvilammi
Yliopistotutkija, Tampereen yliopisto
Twitter: @TuuliHirvilammi

Kuunneltavaa:

Molokin kitaan vai omannäköistä elämää? Nuoret ja kestävä hyvinvoinnin ehdot. http://areena.yle.fi/1-50896994

1] Kappaleen sanoitti Arvo Salon runon pohjalta Hannes Mikkelsson. Kirjoituksemme väliotsikot ovat laulun säkeitä.

Jaa tämä artikkeli

Jaa sivu Twitteriin Jaa sivu Facebookiin Jaa sivu LinkedIniin