”Järjestelmä puhuu käsittämätöntä byroslavian jargonia”: nuorten kokemuksia sosiaaliturvasta

Suomessa ollaan yksimielisiä siitä, että sosiaaliturvajärjestelmä pitää uudistaa. Työtä varten asetettu sosiaaliturvakomitea hahmottelee ehdotuksiaan, joiden tavoitteena on ”ihmisen näkökulmasta” nykyistä selkeämpi järjestelmä. Uudistuksessa pyritään lisäksi mahdollistamaan työnteon ja sosiaaliturvan yhteensovittaminen sekä sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Tutkimiemme työtä vailla olevien nuorten kokemusten valossa väitämme, että he kannattavat näitä tavoitteita lämpimästi.

Sosiaaliturvauudistusta suunniteltaessa tulisi selvittää laajasti eri ryhmien näkemyksiä sosiaaliturvajärjestelmästä ja siitä, miten sitä pitäisi uudistaa. Koska uudistuksen vaikutukset näkyvät kokonaisuudessaan vasta ensi vuosikymmenellä ja siitä eteenpäin, on erityisen tärkeää kuulla, mitä ajatuksia sosiaaliturvajärjestelmä nuorissa herättää. Nuorten aikuisten mietteitä onkin jo kartoitettu muutamassa työpajassa. Välitämme tässä kirjoituksessa uudistuksen tueksi lisää tämän ryhmän näkemyksiä.

Raportoimme nuorten tulkintoja vuonna 2021 ilmestyneessä tutkimuksessamme, joka perustuu ryhmähaastatteluihin. Tutkimukseen osallistui 29 nuorta aikuista, jotka tavoitettiin nuorten työpajoista ja työllistymisprojekteista viidestä eri kaupungista.

Nuorten kertomusten yleissävy oli synkkä: he kuvailivat monimutkaista ja arvaamatonta sosiaaliturvajärjestelmää, jonka kiemuroissa on vaikea päästä eteenpäin ja jossa kuulevaa korvaa ei ole helppoa löytää.

Byrokratia: kun ihanne törmää todellisuuteen

Sana byrokratia juontuu ranskan kielestä, jossa se viittaa virastojen (bureau) valtaan (kreikan verbi kratein eli hallita). Sana on mahdollista ymmärtää melko neutraalisti virkavallaksi. Monet meistä kuitenkin tietävät kokemuksenkin kautta, että kun puhumme byrokratiasta, emme ole mielissämme.

Kun byrokraattista järjestelmää luodaan, tavoitteena on rakenteeltaan selkeä ja tarkkoihin sääntöihin perustuva ja niitä noudattava organisaatio. Klassikkososiologi Max Weberin mukaan ideaalinen byrokratia toimii täsmällisesti, nopeasti ja yhtenäisesti sekä huolehtii jatkuvuudesta. Nuorten kuvaama suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä ei yllä ideaalimallin tasolle.

“Selkeä” olisi luultavasti viimeinen adjektiivi, jolla nuoret luonnehtisivat sosiaaliturvajärjestelmää. Sen sijaan aineistoa hallitsevat ilmaukset kuten monimutkaisuus, arvaamattomuus ja ennakoimattomuus. Nuoret kuvailivat järjestelmän olevan epäoikeudenmukainen ja täynnä “porsaanreikiä”. He pitivät päätöksiä sattumanvaraisina ja “hätiköityinä”.

Nuoret kokevat, että se, millaisen päätöksen saa, on “tuurista kiinni” tai siitä, että “päätöksentekijät ovat suotuisia sulle”. Päätökseen vaikuttaa nuorten mukaan myös paikkakunta ja “henkilökemia”. Nuoren lähettämät paperitkin oli saatettu hukata useampaan otteeseen.

On kuin ”ei olisi missään vaiheessa tajuttu tehdä niinku sellaisia sitovia sääntöjä siihen”, kuvaa yksi haastateltavista. Hän siis itse asiassa kritisoi järjestelmää siitä, että se ei ole tarpeeksi byrokraattinen. Törmäämme ristiriitaan, jossa byrokratia toimii lähtöasetustensa vastaisesti. Erään nuoren sanoin: ”joku täs kusee nyt ja pahasti”.

Sivustojen syövereitä ja byroslaavia vailla tulkkipalveluita

Jokainen hallinnan malli luo oman kielensä. Sosiaaliturvajärjestelmän kieli on perinteisesti pyrkinyt uskollisesti toisintamaan monimutkaista sääntöjärjestelmää. Byrokratian ulkopuolella eläville ihmisille tuo kieli ei kuitenkaan ole oma. Se on vierasta kieltä, johon ei saa opetusta:

• ”Siis mun mielestä kaikist hankalin on just toi, et koko tää sosiaaliturvajärjestelmä puhuu täysin omaa kieltään ja tää, se on ihan käsittämätöntä byroslavian jargonia, josta ei niin kun sitten mitään tajua. − − Sulle annetaan 18 eri nippua täytettäväksi papereita, ja se kaikki on kirjoitettu sillä samalla kielellä, mitä sä et ymmärrä. Ja sit sä yrität parhaas mukaan vastata niihin. Sitten toimitat ne sinne, minne sä yrität niin kun saada ne. Ja sieltä tulee hetken päästä vastaus, et ‘Hei, et sulta puuttui täältä aika monta vastausta, ja voisitko lähettää vielä nipun liitteitä’.”

”Byroslavian jargon” on vieraannuttavaa viranomaiskieltä, jonka sanoille nuoret eivät osaa antaa merkityksiä. Seuraus on, että nuoret eivät ole ”yhtään kartalla” tai ovat ”aika kujalla”. Silloin käy mahdottomaksi tietää, miten tukia haetaan tai millaisiin tukiin lopulta on oikeutettu.

Tiedon etsiminen omin päin ei ole muutenkaan helppoa. Seuraavassa keskustelupätkässä nuoret kuvaavat kokemuksiaan Kelan verkkosivuista:

• ”Mutta kun ei se oo se kieli, vaan se, että miten se, se sivustorakenne, että sä, että kun sä yrität etsiä jotain juttua, niin sä vain pyörit siinä silmukoissa, silmukoissa…”
• ”Ja jos painat jotain silleen, että sä meet kolme sivua eteenpäin, ja sitten painat jostain, niin se heittää sut etusivulle. Ja sitten sä oot, että mitä, miten voi olla? Niinku se on kyllä jotenkin semmoinen spiraali. Siis niinku kyllä sieltä löytyykin, mutta mä teen yleensä sen ratkaisun, että mitä tahansa mun on tarvinnut selvittää, niin mä soitan.”

Tiedon etsiminen Kelan vaikeasti hahmottuvasta sivustorakenteesta ajaa nuoret silmukoihin ja spiraaleihin, joissa heitä ”heitetään” sinne tänne. Sähköinen asiointi ei siis saa nuorilta pelkästään kannatusta. Varsinkin vaikeat asiat voivat jäädä selvittämättä, eivätkä nuoret saa henkilökohtaista ohjausta. Toisaalta joskus käy niinkin, että edes Kelan tai TE-toimiston työntekijät eivät nuorten mukaan osaa neuvoa eivätkä antaa oikeaa tietoa. Tämäkään ei ole ihannebyrokratian ominaisuus.

Lannistamista, vaan ei kannustamista

Nuorten kuvaukset sosiaaliturvajärjestelmässä asioinnista olivat ikävää luettavaa. Useat heistä eivät katsoneet TE-keskuksen, Kelan tai sosiaalitoimen asiakkuuden auttavan heitä ”eteenpäin elämässä”. Kannustamisen sijaan järjestelmä tuntui kasaavan nuorten poluille esteitä ja suorastaan rankaisevan heitä yrityksistä parantaa omaa tilannettaan. Yhtenä keskeisenä kritiikin kohteena oli työnteon ja sosiaaliturvan yhteensovittamisen vaikeus.

Nuorten kuvauksissa työn tekeminen ja sosiaaliturva eivät siis mahtuneet samaan todellisuuteen. Moni olikin tullut siihen tulokseen, että vaikka pieniä palkkatöitä olisikin tiedossa, niitä ei kannattaisi ottaa vastaan joustamattoman järjestelmän takia. ”Joutuu niinku tasapainoileen niiden tukien, tukien ja palkkojen kanssa. Ja niinku hirveätä semmoista säätämistä”, yksi haastateltu totesi. Tilapäistöitä tehneen nuoren mukaan kokemuksesta ”oli enemmän ongelmia kun hyötyy”.

Nuorten tulkinnat tuovat jälleen esiin aktivointiin pyrkivän sosiaaliturvan ristiriitaisuuden: järjestelmän tuloloukut estävät aktivoitumisen eli järjestelmän omien vaateiden noudattamisen. Nuoret puolestaan päätyvät umpikujaan. He tarvitsivat työkokemusta päästäkseen töihin, mutta eivät saa sitä. Lyhyitä työkeikkoja ei nimittäin ole käytännössä mahdollista ottaa vastaan ilman, että tuloihin tulisi ennakoimattomia katkoksia.

Sosiaaliturvan joustamattomuus yhdistyi nuorten puheessa myös yrittäjäksi ryhtymisen mahdollisuuteen tai mahdottomuuteen. Taloudellisesti tiukoilla olevilla nuorilla ei ole varaa ”riskipeliin”, jonka yrittäjäksi ryhtyminen käynnistäisi. Nuoria ymmärrettävästi pelottaa tyhjän päälle jääminen, jos yrittäjyys ei onnistu ja vähäinenkin säännöllinen kuukausitulo katkeaa.

Byrokratia hallinnan muotona

Palataan byrokratian valtaan. Filosofi ja taloustieteilijä J. S. Mill kuvasi 1800-luvulla byrokraattista järjestelmää laajaksi hallinnollisen tyrannian verkostoksi, joka ei jätä ketään vapaaksi toimijaksi. Samaten Max Weber piti rajoittamatonta byrokratiaa uhkana yksilön vapaudelle ja osana talousjärjestelmää, jonka rautahäkkiin ihmiset lukitaan.

Ei ole syytä kaunistella sitä, että sosiaaliturvajärjestelmä on osa yhteiskunnallisen hallinnan koneistoa. Yleinen yhteiskunnallinen ajatusmalli on, että sosiaaliturvalla eläminen ei saisi olla liian helppoa. Tätä ajatusmallia järjestelmäkin toiminnassaan käytännössä noudattaa.

Kieli, jota järjestelmä käyttää, on yksi hallinnan muoto − ja varsin tehokas sellainen. Hallintavallan keskeisiin tekniikoihin kuuluu pitää vallan kohteet epätietoisuudessa hämärän kielen ja hämärien säädösten avulla. Myös jotkut nuorista ovat havahtuneet tähän:

• ”Sinällään se on harkittu taktiikkakin, että se tehdään niin vaikeaksi, että sitä ei haeta sitten niitä tukia”.
• ”Kun ihmiset ei edes, se on niin vaikeaselkoista, et ihmisten on myös vaikea hyötyä siitä tai saada se tuki mikä siitä pitäisi saada, niin se on ihan todella perse edellä puuhun.”
• ”Et tulee sellainen, että säkään et oikein tiiä, et saak sä sieltä kaikkee mitä sulle kuuluis.”

Seurauksena on sosiaalipoliittisella kielellä ilmaistuna sosiaaliturvan alikäyttö. Se on ongelma, joka ei saa yhteiskunnassa läheskään yhtä paljon huomiota kuin ”sosiaalipummina” eläminen.

Nuorten itsensä käyttämä sanasto kuvastaa hallinnan koneistolle alisteista asemaa: järjestelmän edessä joutuu yhtäältä ”rukoilemaan” ja ”nöyristelemään” ja toisaalta ”tappelemaan” tai ”taistelemaan”. ”Pakot” ja ”täytymiset” ovat nekin ilmauksia, joita nuoret viljelevät. Jopa ilmausta ”raippajärjestelmä” käytetään. Byrokratian rautahäkkiin joutumista tai sen uhasta kertovat myös verbit ”kytätä”, ”kyykyttää” ja ”tarkkailla”. Moni nuori jakaa kokemuksen siitä, että ”siihen luodaan semmoista syyllisyyden tunnetta meille hakijoille”.

Nuorten itsemääräämisoikeus on tässä asetelmassa koetteilla. Haastattelemamme nuoret eivät kuitenkaan suostuneet jäämään vain passiiviksi uhreiksi, vaan korostivat omaa toimijuuttaan tai tietämystään. Käytännössäkin he saattoivat ottaa ohjat käsiinsä esimerkiksi menemällä henkilökohtaisesti TE-toimistoon, vaikka sellainen asiointi ei olisi ollut sallittua.

Taloudellista tukea ja ihmiskasvoista byrokratiaa

Vaikka järjestelmää kuvataan ”ihan niinku kylmäksi”, nuoret kertoivat haastatteluissa myös monista hyvistä kohtaamisista, joissa he tunsivat tulleensa kuulluiksi ja joissa heille oli annettu neuvontaa ja ”työntöapua”. Nuoret puhuvat kauniisti kohtaamistaan ”tolkun ihmisistä”, jotka kuuntelevat ja vaikuttavat aidosti paneutuvan nuoren elämäntilanteeseen. Nämä ovat tilanteita, joissa nuori on huutanut ”apua, auttakaa” ja joku on vastannut huutoon. Tällöin järjestelmä sai nuorten kaipaamat ihmiskasvot.

Nuoret toki arvostivat sosiaaliturvan tuomaa taloudellista tukea. Ilman sitä he saattaisivat jopa olla ”jossain kadulla”. Tuen avulla siis ”säilyy hengissä ainakin”. Pitäisikö sosiaaliturvan kuitenkin tarjota muutakin kuin hengissä pysymistä?

Pahoinvoinnista hyvinvointiin

Kukaan meistä ei voi tuottaa hyvinvointiaan yksin, sillä hyvinvointi on relationaalinen ilmiö. Sillä on siis yhteiskunnalliset, poliittiset, kulttuuriset ja ekologiset ehtonsa. Myös sosiaaliset ja psykologiset tekijät vaikuttavat hyvinvointiin: hyvinvointi syntyy siitä, miten ihmistä kohdellaan ja miten hänet kohdataan.

Kun puhutaan nuorten hyvinvoinnista, huomio suuntautuu usein kodin ja koulun merkitykseen, mielenterveyteen, terveellisiin elintapoihin tai siihen, miten työllistyminen edistäisi nuorten hyvinvointia (ja talouskasvua). Usein viitataan myös tukeen, jota palvelujärjestelmä tarjoaa nuorille. Tutkimuksessamme kysyimme, edistävätkö sosiaaliturva- ja palvelujärjestelmä nuorten hyvinvointia. Nuorten mukaan eivät suinkaan aina. Äärimmillään käy niin, että ”jos sulla ei oo paha olo siinä kohtaa, kun sä haet sitä [apua], niin sulle saadaan paha olo, kun sä haet sitä”.

Ryhmähaastatteluihin osallistuneet nuoret kertoivat, miten he uudistaisivat sosiaaliturvaa. Kärkeen nousi perustulo – eikä ihme, kun ottaa huomioon, miten sekavana nuoret järjestelmää pitivät. Yhdymme tähän toiveeseen ja lisäämme siihen mahdollisuuden tulla aidosti kuulluiksi ja saada opastusta, kun siihen on tarve.

Nuorten toivomuslistalle kuului myös ”elämänoppi” siitä, miten byrokratian ”paperisodassa” pärjää. Miksei. Vielä parempi kuitenkin olisi, jos paperisotaa ei tarvitsisi käydä.

Sosiaaliturvan selkeyttämisestä on keskusteltu vuosikymmeniä. Miten siis todellakin edetä asiassa? Tässä pähkinää sosiaaliturvakomitealle.

Tuula Helne
Johtava tutkija, Kela

Tuuli Hirvilammi
Yliopistotutkija, Tampereen yliopisto
Twitter: @TuuliHirvilammi