Toimeentulotuesta korvattavien asumismenojen lainsäädäntö muuttui 1.4.2024, minkä seurauksena Kela ohjasi aiempaa useampia kotitalouksia etsimään edullisempaa asuntoa. Ohjauksen saaneet kotitaloudet muuttivat useammin kuin ennen lakimuutosta. Asuntoonsa asumaan jääneiden kotitalouksien taloudellinen tilanne puolestaan on tiukentunut.

Eduskunta päätti kiristää asumismenojen korvaamista perustoimeentulotuessa 1.4.2024 alkaen. Lakimuutoksen jälkeen asumismenojen vähäistä ylitystä tai kohtuuhintaisten asuntojen puutetta paikkakunnalla ei enää pidetä hyväksyttävänä perusteena ylittää kohtuulliseksi määriteltyä asumismenojen ylärajaa, niin sanottua asumisnormia.

Lakimuutoksen seurauksena Kela on ohjannut noin 39 000 kotitaloutta etsimään edullisempaa asuntoa. Selvitimme, missä määrin nämä kotitaloudet ovat muuttaneet lakimuutoksen jälkeen, ja miten heidän asumismenonsa ovat muuttuneet suhteessa asumisnormiin.

Valtioneuvoston asetus määrittelee toimeentulotuessa kohtuulliset asumismenot

Huomattava osa perustoimeentulotuessa huomioiduista menoista on asumismenoja. Asumismenojen korvaaminen perustuu valtioneuvoston asetukseen, jossa määritellään kuntakohtaiset asumisnormit eli suurin summa, jonka Kela voi huomioida toimeentulotuessa asumismenona. Esimerkiksi Helsingissä tämä raja yhden hengen kotitaloudelle on 715 euroa.

Toimeentulotuesta annetussa laissa on erikseen määritelty sellaiset erityiset perusteet, joiden perusteella asumismenoja voidaan huomioida kuntakohtaista normia suurempana. Erityiseksi perusteeksi voidaan katsoa esimerkiksi lisätilan tarve lasten tapaamisen vuoksi.

Perusteen puuttuessa Kela antaa kotitaloudelle kolmen kuukauden määräajan etsiä edullisempaa asuntoa. Määräajan päättymisen jälkeen asumismenot otetaan huomioon asumisnormin mukaisena, eli ne ns. kohtuullistetaan.

Ennen lakimuutosta Kela ei puuttunut asumismenojen vähäiseen (noin 5 %) ylitykseen. Lakimuutoksen jälkeen myös vähäiset ylitykset ovat johtaneet ohjaukseen etsiä edullisempaa asuntoa.

Lakimuutos vähensi asumisnormin ylittävien asumismenojen korvaamista

Lakimuutos on vähentynyt normin ylittävien asumismenojen korvaamista todellisen suuruisina.

Ennen lakimuutosta vuoden 2024 maaliskuussa 40 prosentilla kotitalouksista asumismenot oli huomioitu täysimääräisinä, vaikka kotitalouden vuokramenot ylittivät kuntakohtaisen rajan. Muutoksen jälkeen maaliskuussa 2025 vastaava osuus oli 17 prosenttia eli alle puolet aiemmasta.

Vastaavasti asumisnormin ylittävien, mutta normin mukaisena huomioitujen, asumismenojen suhteellinen osuus on kasvanut 11 prosentista 27 prosenttiin. Tiukentunut lainsäädäntö asumismenojen huomioimisessa on kasvattanut tätä osuutta, kun vähäisiä ylityksiä ei ole enää huomioitu entiseen tapaan.

Asumismenoja voidaan korvata erityisen perusteen vuoksi enemmän kuin kotitalouden henkilömäärän mukainen normi on, tai esimerkiksi yhtä henkilöä korkeamman asumisnormin mukaan, jos vaikkapa lasten tapaaminen edellyttää suurempaa asuntoa. Myös näin korvattujen asumismenojen osuus on pienentynyt.

Asumisnormeja korotettiin osassa kuntia lakimuutoksen yhteydessä 1.4.2024 ja edelleen 1.1.2025. Kotitalouksien, joiden asumismenot ovat alle asumisnormin, osuus on kasvanut reilusta 40 prosentista yli 50 prosenttiin. Tämä voi johtua osittain asumisnormien korottamisesta ja osittain muutoista edullisempiin asuntoihin. 

 
 

Ennen lakimuutosta yleisin syy huomioida asumismenot kuntakohtaista rajaa suurempana oli vähäinen ylitys. Lakimuutoksen jälkeen erityisenä perusteena ei enää hyväksytä sitä, että paikkakunnalta ei löydy kohtuuhintaista asuntoa. Määräaikaa asunnon etsimiselle voidaan kuitenkin tästä ja muista tilapäisistä syistä pidentää. Nämä selittävät osittain todellisen suuruisena huomioitujen asumismenojen osuuden laskun.

Osalla kotitalouksista on edelleen laissa hyväksytty peruste asua normia kalliimmassa asunnossa. Lakimuutoksen jälkeen lisätilan tarpeeseen tai terveydentilaan liittyvät erityiset perusteet on määritelty tarkemmin.

Esimerkiksi vuonna 2024 lakimuutoksen jälkeen toimeentulotukea saaneista kotitalouksista yli 4 400 kotitaloudelle sovellettiin näitä tarkkarajaisia perusteita. Ennen lakimuutosta vastaavat tilanteet olisi voitu luokitella esimerkiksi muuna perusteltuna syynä.

Muuttamaan ohjatut muuttivat enemmän lakimuutoksen jälkeen

Seurasimme kotitalouksia, joita Kela ohjasi etsimään edullisempaa asuntoa huhti–heinäkuussa 2024, ja vertasimme näitä muihin samalla ajalla toimeentulotukea saaneisiin kotitalouksiin.

Noin puolella kotitalouksista asumismenot olivat jakson alussa korkeintaan normin suuruiset. Asumisnormin ylittäneet jaoimme kolmeen ryhmään sen perusteella, ohjattiinko heitä etsimään edullisempaa asuntoa seuranta-aikana vai olivatko asumismenot jo ennestään huomioitu asumisnormin mukaisina.

 
 

Reilu 3 000 kotitaloutta seuraamistamme vajaasta 22 000 muuttamaan ohjatusta kotitaloudesta (vajaa 15 %) muutti kymmenen kuukauden kuluessa ohjauksesta. Osuus on samaa tasoa kuin muilla asumisnormin ylittäneillä ryhmillä, joissa muuttaneiden osuus oli reilu 14 prosenttia.

Vajaalla puolella kotitalouksista, joita ei ohjattu muuttamaan normin ylityksestä huolimatta, on ajan kuluessa erityinen peruste asumiskustannusten ylittymiselle. Lisäksi joukkoon kuuluvat esimerkiksi kimppa-asujat, joiden asumismenot per henkilö olivat käytännössä normia pienemmät ja siksi ohjausta ei ole annettu.  Siihen kuuluvat myös kotitaloudet, joiden asumismenot on alkutilanteessa huomioitu normia suurempina, mutta todellista pienempinä, jolloin normin ylittäviin asumismenoihin on siis jo aiemmin puututtu.

Muuttamaan ohjatuilla kuukausittainen muuttoaste kasvoi lakimuutoksen jälkeen, ja heillä muuttaneiden osuus kehittyi eri tavalla kuin muissa ryhmissä. Toukokuun 2024 jälkeen muuttaneiden osuus on ollut jatkuvasti korkeampi muuttamaan ohjatuilla kuin niillä kotitalouksilla, joiden asumismenot olivat asumisnormin mukaiset.

 
 

Edullisempaa asuntoa etsimään ohjattujen joukossa muuttaminen oli yleisintä yhden huoltajan lapsiperheillä: tässä ryhmässä 21 prosenttia muuttamaan ohjatuista muutti seuranta-aikana. Yhden hengen kotitalouksista muuttaneiden osuus oli vajaa 13 prosenttia.

Muuttaminen oli yleisempää niillä, joiden äidinkieli oli jokin muu kuin suomi tai ruotsi (18 %), verrattuna suomen- tai ruotsinkielisiin tuen saajiin (13 %).

Yleisintä ohjauksen jälkeen muuttaminen oli pääkaupunkiseudulla, missä 17 prosenttia muuttamaan ohjatuista kotitalouksista muutti seuranta-aikana. Muissa yli 100 000 asukkaan kaupungeissa osuus oli 13 prosenttia ja muualla Suomessa 14 prosenttia.

Muuttamaan ohjattujen ryhmässä seuranta-ajan ensimmäiset asumismenot ylittivät normin keskimäärin 11 prosentilla. Tässä ryhmässä suuri osa kotitalouksista on niitä, joille ennen lakimuutosta olisi huomioitu menot täysimääräisinä vähäisen ylityksen vuoksi. Sen takia ryhmässä keskimääräinen ylitys suhteessa asumisnormiin on pienempi kuin muissa normin ylittäneissä ryhmissä.

 
 

Pääsääntöisesti kotitaloudet muuttivat edullisempaan asuntoon. Muuton jälkeen asumismenot ylittivät normin keskimäärin vajaalla 3 prosentilla. Alkuperäiset asumismenot olivat korkeammat ohjauksen jälkeen muuttaneilla kuin niillä, jotka eivät muuttaneet ohjauksesta huolimatta. Muuttaneilla alkuperäiset asumismenot ylittivät normin keskimäärin 14 prosentilla ja asuntoonsa asumaan jääneillä 11 prosentilla.

Myös muissa normin ylittävissä ryhmissä muutettiin edullisempaan asuntoon. Kotitaloudet, joita ei ohjattu etsimään edullisempaa asuntoa lakimuutoksen jälkeen ja jotka muuttivat kymmenen kuukauden jakson aikana, ylittivät asumisnormin seuranta-ajan alussa 22 prosentilla ja seuranta-ajan lopussa 7 prosentilla.

Muuttaneilla kotitalouksilla, joiden asumisnormia korkeammat asumismenot oli huomioitu asumisnormin mukaisina seuranta-ajan alussa, asumismenot ylittivät normin keskimäärin 19 prosentilla. Seuranta-ajan lopussa ylitys oli 7 prosenttia.

Aiemminkin on todettu, että suurempi asumisnormin ylitys lisää toimeentulotuen saajan todennäköisyyttä muuttaa. Myös meidän aineistossamme muuttamaan ohjattujen kotitalouksien muuttoaste kasvoi kolmen kuukauden määräajan antamisen jälkeen. Tämä viittaa siihen, että ohjausta seuraava perustoimeentulotuen pieneneminen voi kannustaa muuttamaan.

Toimeentulotuen asumismenoista säästäminen ei ole aivan yksinkertaista

Lakiuudistus on tavoitteensa mukaisesti onnistunut tiukentamaan asumismenojen korvaamista toimeentulotuesta. Toisaalta se on myös tiukentanut kotitalouksien taloudellista tilannetta, jos kotitalous ei ole muuttanut. Asuntoonsa asumaan jääneillä asumisnormin ylittävän osan maksaminen muista tuloista, esimerkiksi toimeentulotuen perusosasta, vähentää käytettävissä olevan rahan määrää.

Valtaosa muuttamaan ohjatuista kotitalouksista ei muuttanut seuranta-aikana ohjauksesta huolimatta. Asumaan jäämistä voivat selittää muutosta aiheutuva vaiva ja kulut, jotka voivat olla suuret verrattuna siihen, että maksaa ylimenevän osan itse. Myös vaikeus löytää edullista asuntoa ja toimeentulotuen saamisen tilapäisyys voivat selittää asumisnormin ylittävään asuntoon asumaan jäämistä.

Kaikissa asumisnormin ylittäneissä ryhmissä asumismenojen keskiarvot pysyivät muuton jälkeenkin normin yläpuolella. Tämä viittaa siihen, että edullisempia asuntoja on ollut vaikea löytää. Osa kotitalouksista on saattanut muuttaa edullisempiin, mutta silti normia kalliimpiin asuntoihin, koska vaihtoehdot ovat olleet rajallisia. Asunnon vaihtamista voi hankaloittaa myös kaupungin vaihtamisen työläys tai vaikeudet saada asuntoa yksityisiltä markkinoilta hakijan oman taloudellisen tilanteen vuoksi.

Toimeentulotuen saajien asumisesta säästämisessä on siis haasteensa. Kohtuuhintaisen asumisen rajat ja asuntojen saamisen haasteet yhdessä voivat tiukentaa joidenkin kotitalouksien taloudellista tilannetta, mistä voi seurata esimerkiksi lisääntynyttä täydentävän toimeentulotuen tarvetta.

Kirjoittajat

Paavo Kosunen
harjoittelija, Kela

Signe Jauhiainen
tutkimuspäällikkö, Kela
signe.jauhiainen@kela.fi

Laura Peutere
erikoistutkija, Kela
laura.peutere@kela.fi