Kelan tietotarjotinSiirry sisältöön

Tietojärjestelmien rooli perustoimeentulotukityössä tehtävässä harkinnassa

Julkaistu 9.11.2023Päivitetty 7.3.2024

Tutkimuksessa tarkastellaan tietojärjestelmien hyödyntämistä ja roolia osana perustoimeentulotuen ratkaisutyöhön ja asiakkaiden palvelutarpeen tunnistamiseen liittyvää harkintaa. Tutkimus kiinnittyy viranomaisten harkintavaltaa ja sosiaaliturvan toimeenpanon digitalisaatiota koskevaan aiempaan tutkimukseen ja tuottaa uutta tietoa siitä, miten digitaaliset infrastuktuurit ja välineet vaikuttavat hallinnolliseen päätöksentekoon ja kansalaisten oikeuksien toteutumiseen. Tutkimuksen aineistona käytetään ryhmähaastatteluita Kelassa perustoimeentulotuen asiakaspalvelu- ja ratkaisutyötä tekeville työntekijöille. Aineisto rakentuu strukturoitujen kysymysten lisäksi etukäteen rakennettujen ns. vinjettitapausten käsittelylle työntekijöiden muodostamissa pienryhmissä.

Tutkimuksen tulokset raportoidaan tieteellisessä artikkelissa ja pro gradu -tutkielmassa, joiden on tarkoitus on valmistua vuoden 2024 aikana. Tutkimus toteutetaan Kelan tutkimusyksikön tutkijoiden ja REPAIR-tutkimushankkeen yhteistyönä. REPAIR on Strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoittama hanke, jossa tutkitaan algoritmisten järjestelmien yhteiskunnallisia vaikutuksia ja edistetään tutkimuksen keinoin hyvinvointiyhteiskunnan keskeisiä periaatteita (www.repair-research.fi).

Tutkijat

Tutkimuksesta REPAIR-hankkeen puolesta vastaavat henkilöt:

  • Minna van Gerven, Helsingin yliopisto (vastuututkija)
  • Aino Salmi, Tampereen yliopisto
  • Aleksander Heikkinen, Helsingin yliopisto

Hankkeen kesto

9.11.2023–31.12.2024.

Yhteistyötahot

Tutkimushanke tehdään yhteistyössä STN-rahoitteisen REPAIR-tutkimushankkeen kanssa.
Repair-tutkimusteemat (repair-research.fi)

Jaa tämä artikkeli

Jaa sivu Twitteriin Jaa sivu Facebookiin Jaa sivu LinkedIniin