Viitehintajärjestelmän vaikutus järjestelmään kuuluvien ja sen ulkopuolella olevien lääkkeiden kustannuksiin

Tausta

Lääkkeiden viitehinnoittelua on käytetty useissa maissa yhtenä keinona hillitä lääkekustannusten kasvua. Viitehintajärjestelmissä on maakohtaisia eroja, mutta niiden periaatteena on lääkkeiden jakaminen ryhmiin ja ryhmien korvauksen perusteena olevan hinnan, eli viitehinnan, asettaminen. Suomessa otettiin 1.4.2009 käyttöön niin kutsuttu geneerinen viitehintajärjestelmä, jossa samaan viitehintaryhmään kuuluvilla valmisteilla on sama vaikuttava aine, vahvuus ja toisiaan vastaava lääkemuoto sekä läheisesti toisiaan vastaava pakkauskoko (Sairausvakuutuslaki 1224/2004). Ryhmän viitehinta lasketaan edullisimman ryhmään sisällytettävän lääkevalmisteen arvonlisäverollisesta vähittäishinnasta, johon lisätään 1,50 tai 2 euroa. Sairausvakuutus korvaa asiakkaalle korkeintaan viitehinnan perusteella lasketun osan kustannuksesta. Jos asiakas kieltää viitehintaa kalliimman lääkkeen vaihdon edullisempaan, hän joutuu maksamaan viitehinnan ylittävän osuuden itse. Lääkärin kieltäessä vaihdon lääketieteellisestä tai hoidollisesta syystä, asiakas saa korvauksen lääkkeen koko hinnasta. Samaan aikaan viitehintajärjestelmän käyttöönoton kanssa laajennettiin vuonna 2003 käyttöönotettua lääkevaihtoa ottamalla sen piiriin myös analogiamenetelmäpatentilla suojatut valmisteet. 

Lue koko julkaisu (julkari.fi)

Tekijät

Hanna Koskinen, Jaana E Martikainen, Timo Maljanen, Elina Ahola, Leena K Saastamoinen 

Lisätietoja julkaisusta

• Vertaisarvioitu: ei.
• Avoin saatavuus: kyllä.
• Koko viite: Koskinen, H., Martikainen, J. E., Maljanen, T., Ahola, E., & Saastamoinen, L. K. (2013). Viitehintajärjestelmän vaikutus järjestelmään kuuluvien ja sen ulkopuolella olevien lääkkeiden kustannuksiin. Teoksessa J. Klavus (toim.). Terveystaloustiede 2013 (s. 28–31). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-245-880-3