Kelan tietotarjotinSiirry sisältöön

Äitiyspakkaus käyttäjien puntarissa XI: Tuloksia vuoden 2022 äitiyspakkauskyselystä

Julkaistu 18.10.2024

Tiivistelmä

Selvitimme kyselytutkimuksella äitiysavustuksen saaneiden perheiden mielipiteitä äitiysavustuksesta sekä kokemuksia ja arvioita äitiyspakkauksen tuotteista. Vuoden 2022 kysely kohdennettiin vuosina 2019 ja 2020 äitiysavustuksen saaneille äideille. Isät ja toiset vanhemmat saivat oman hieman suppeamman kyselyn. Vuonna 2022 kysyttiin ensimmäistä kertaa perheiden näkemyksiä äitiyspakkauksen tuotteiden kierrätyksestä ja selvitettiin mahdollisia tuotevikoja aikaisempaa tarkemmin. Uutena tarjottiin myös tuoteparien vertailua ja kysyttiin mahdollisuudesta äänestää makuupussin ja haalarin kuosista. Lisäksi tarkasteltiin erikseen yksinhuoltajaäitien näkemyksiä äitiyspakkauksesta. Tutkimusten tuloksia on hyödynnetty äitiyspakkauksen kehittämistyössä. Kelan tutkimus on toteuttanut äitiysavustus- ja äitiyspakkauskyselyitä vuodesta 1999 yhteistyössä etuuspalveluiden kanssa. Tämä on yhdestoista selvitys. Kyselyn kanssa samassa yhteydessä toteutettiin myös perhevapaiden käyttöä koskeva kysely (Närvi ym., 2023). Tämä työpaperi keskittyy raportoimaan ainoastaan äitiysavustusta ja äitiyspakkausta koskevien kysymysten tuloksia. Kysely tuotti runsaasti myös avovastauksia ja terveisiä äitiyspakkauksen kehittäjille. Nämä on toimitettu kehittämistyön tueksi erikseen.

Äitiyspakkauskyselyyn vastasi 1 827 äitiä (36 % kyselyn saaneista) ja 1 526 isää tai toista vanhempaa (22 % kyselyn saaneista). Yksinhuoltajien erillisotokseen vastasi 611 äitiä (24 % kyselyn saaneista). Tulokset osoittavat, että äitiysavustus valitaan esikoisen kohdalla lähes poikkeuksetta pakkauksena (94 %) ja pakkauksen sisältöön ollaan varsin tyytyväisiä. Tämä tulos on säilynyt jo vuosia. Esikoislapsen saaneista äideistä 74 prosenttia ja isistä 75 prosenttia antoi pakkaukselle arvosanaksi vähintään 9.

Lue koko julkaisu (helda.helsinki.fi).

Tekijä

Anu Kinnunen

Lisätietoa julkaisusta

  • Vertaisarvioitu: ei.
  • Avoin saatavuus: kyllä.
  • Koko viite: Kinnunen, A. (2024). Äitiyspakkaus käyttäjien puntarissa XI: Tuloksia vuoden 2022 äitiyspakkauskyselystä. Kela. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-284-200-8

 

Jaa tämä artikkeli

Jaa sivu Twitteriin Jaa sivu Facebookiin Jaa sivu LinkedIniin