Työterveyshuolto tukee kasvukuntien perusterveydenhuoltoa

(Avautuu uuteen välilehteen)

Työterveyshuollon palvelujen kustannusten alueelliset erot (Kela, 2013)

Kolkuttaako omatuntosi käyttäessäsi toimivia työterveyshuollon palveluita? Maassamme yli 3 miljoonaa jää toimivien perusterveydenhuollon palvelujen ulkopuolelle, julistavat monet terveydenhuollon monikanavarahoituksen vastustajat.

Terveydenhuoltojärjestelmämme merkittävä vahvuus on työnantajien mittava panostus työterveyshuoltoon. Samalla se on myös Akilleen kantapää, sillä työterveyshuolto näyttää edelleen jäävän terveydenhuollon rahoitus- ja rakennesuunnitelmien ulkopuolelle. Toimiva järjestelmä halutaan jättää rauhaan. Työterveyshuollolla on laaja yhteiskunnan tuki ja se on pitkälti työmarkkinajärjestöjen yhteistyön tulosta.

Koska työterveyshuolto on osa monikanavarahoitteista järjestelmäämme, päätimme tutkia, mikä merkitys työterveyshuollolla on terveydenhuoltojärjestelmän kokonaisuudessa? Selvitimme erityisesti, kuinka paljon työterveyshuoltoon käytettyjä kustannuksia kohdistuu väestöön kunnittain, ks. Nettityöpapereita 42/2013(Avautuu uuteen välilehteen).

Tutkimus oli haasteellinen, sillä työterveyshuollosta ei ole valtakunnallista potilastason rekisteriä. Potilastason tiedot olisi pitänyt kerätä erikseen palveluntuottajilta ja työnantajakohtaisesti. Tämä olisi ollut liian iso kakku meille tässä vaiheessa. Keksimme jotain muuta. Tietovajeen paikkaamiseksi yhdistimme työnantajien Kelalle lähettämät kustannusten korvaushakemukset ja Tilastokeskukset keräämät tiedot työntekijöiden kotikunnista. Täten pystyimme laskemaan kuinka paljon työterveyshuollon kustannuksia kohdistuu kunnittain työtekijää ja asukasta kohti.

Metropolin merkitys on suuri

Työterveyshuolto tukee vahvasti erityisesti metropolialuetta, suuria kaupunkeja ja niiden lähikuntia. Enimmillään työterveyshuollon osuus voi olla noin 40 prosenttia laskennallisista perusterveydenhuollon avohoidon kustannuksista asukasta kohti (mm. Järvenpää, Kerava, Espoo ja Vantaa). Suurimmassa osassa kuntia osuus on alle 10 prosenttia ja sairaanhoitopiireittäin osuus vaihtelee 20–30 prosenttia. Erityisesti sairaanhoidon merkitys on kasvanut.

Raportin tulokset herättävät useita kysymyksiä työterveyshuollon alueellisista eroista. Kustannukset ovat suurimmat siellä missä työnantajilla on eniten maksukykyä. Eroja on myös toimialoittain. Työnantajille vapaaehtoisen sairaanhoidon kustannukset työntekijää kohti vaihtelivat kunnittain kaksi kertaa enemmän kuin työnantajille lakisääteisen pakollisen ennalta ehkäisevän toiminnan kustannukset.

Osalla työntekijöistä on kattavat ja monipuoliset palvelut, mutta osalla palvelut ovat vaatimattomampia. Työnantajien erilaiset preferenssit näkyvät sairaanhoidon kustannusten vaihtelussa. Osalle työnantajista työterveyshuolto voi tuntua pieneltä kustannuserältä, mutta toisille, varsinkin pientyöpaikoille sen merkitys on suhteellisen suuri. Alle 20 työntekijän työpaikoille kohdistuvat kustannukset ovat työntekijää kohti huomattavasti pienemmät kuin suuremmilla työpaikoilla.

Terveyskeskusten roolia pitäisi selvittää

Pientyöpaikkojen työterveyshuollon lisäksi toisena merkittävänä haasteena nostamme esille terveyskeskukset palveluntuottajina. Terveyskeskukset ovat terveydenhuoltomme selkäranka. Niissä tuotettujen palvelujen kustannukset ovat kolmanneksen pienemmät kuin muilla palveluntuottajilla ja ne tuottavat vähemmän suoritteita. Koska tutkimuksessa ei voida yksityiskohtaisesti arvioida mistä huomattavasti alhaisempi kustannustaso johtuu, pitäisi terveyskeskusten rooli palvelutuottajina selvitettävä jatkossa yksityiskohtaisesti. Erot voivat johtua työvoimapulasta, tehokkuudesta, työnjaosta, verotuksesta ja lainsäädännöstä.

Suuret alueelliset kustannuserot herättävät myös laajemman kysymyksen siitä, miten yhteiskunta on varautunut, kun työterveyshuollon palveluita käyttäneet siirtyvät eläkkeelle tai miten laajat irtisanomiset vaikuttavat paikkakunnan terveyspalvelujen tarpeeseen? Terveydenhuoltolain (1326/2010) mukaan kuntien pitää ottaa terveydenhuollon järjestämissuunnitelmissa huomioon kuntien järjestämät palvelut. Toisaalta järjestämissuunnitelman pitää perustua alueen väestön terveysseurantatietoihin ja palvelutarpeeseen. Olisiko lakia tarkennettava niin, että suunnitelmissa olisi otettava huomioon alueen väestön kaikki käyttämät, myös työterveyshuollon, palvelut terveydenhuollon kokonaisuutta suunniteltaessa?

Voidaanko työterveyshuollon erilaisia kuntakohtaisia resursseja ottaa huomioon myös kuntien valtionosuusuudistuksessa? Todennäköisesti ei, sillä yritykset voivat lopettaa toimintansa, mutta suomalaista kuntaa ei voi siirtää Kiinaan. Rahoituksen riittävyyden lisäksi terveydenhuollon tulevaisuuden rahoitusratkaisuissa tulee huomioida myös järjestelmän vakaus.

Timo Hujanen
Tutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi

Hennamari Mikkola
Terveysturvan tutkimuksen päällikkö
etunimi.sukunimi@kela.fi