Siirry sisältöön

Kelan työttömyysetuuksien saajat kuukauden lopussa 2003–

Päivitetty 21.10.2022

Linkki tietokantaraporttiin

Raportilla on Kelan työttömyysetuuksien saajat kuukauden lopussa sekä heidän keskimääräinen etuutensa (euroa/päivä).

Kuukauden lopun saajaksi tilastoituu, jos henkilölle maksetaan nollaa suurempaa, kuukauden viimeiselle työpäivälle kohdistuvaa työttömyysetuutta kolmen seuraavan kalenterikuukauden aikana. Esimerkiksi vuoden lopun saajaksi tilastoituu, jos henkilölle maksetaan joulukuun viimeiselle päivälle kohdistuva työttömyysetuus seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä.

Korvausperusteen pääluokitus jakaa etuudet työttömyysajalta ja työllistymistä edistävien palvelujen ajalta maksettuihin etuuksiin. Työllistymistä edistävät palvelut on luokiteltu myös palvelukohtaisesti.

Korvauslajin pääluokitus jakaa etuudet täytenä ja vähennettynä maksettuun tukeen. Vähennetty tuki on lisäksi luokiteltu vähentävän syyn mukaan.

Huomattavaa: Vähennetyn tuen maksu voi tilastoitua useaan vähennetyn tuen alalajiluokkaan, koska työttömyysetuutta voivat vähentää samanaikaisesti eri syyt. Tästä syystä vähennetyn tuen alalajien saajamäärät eivät ole yhteen summattavaa tietoa.

Jaa tämä artikkeli
Jaa sivu Twitteriin Jaa sivu Facebookiin Jaa sivu LinkedIniin