Etäkuntoutus sosioteknisenä käytäntönä Kuntoutusammattilaisten näkemykset yksilöterapioiden toteutuksesta digitaalisessa toimintaympäristössä

Tiivistelmä

Digitaalinen murros uudistaa kuntoutuksen järjestämisen ja toteuttamisen tapoja luoden uusia vaatimuksia palveluille ja toimintamalleille. Tutkimus tarkasteli etäkuntoutuksen käyttöönottoa Suomessa COVID‑19-pandemian alkuvaiheessa keväällä 2020. Tutkimuksen tavoitteena oli kuvata etäkuntoutuksen käyttöönottoa ammattilaisten kokemuksena sekä sosioteknisen teorian valossa, jäsentäen sen keskeiset ulottuvuudet ja niiden vuorovaikutussuhteet. Lisäksi tutkimus tarkasteli, miten sosioteknisiä viitekehyksiä voidaan hyödyntää etäkuntoutuksen käyttöönoton tutkimuksessa.

Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena, ja aineisto muodostui yksilöterapiaa toteuttavien ammattilaisten vastauksista. Kyselyyn vastasivat fysio-, musiikki-, puhe- ja toimintaterapeutit, neuropsykologit sekä psykoterapeutit, jotka toteuttivat yksilöterapiaa avokuntoutuksena. Aineisto analysoitiin deduktiivisen ja abduktiivisen sisällönanalyysin menetelmin.

Osatutkimus I keskittyi etäkuntoutuksen käyttöönottoon pandemian alkaessa. Tulokset osoittivat, että 52 % terapeuteista otti etäkuntoutuksen käyttöön pandemian ensimmäisen aallon aikana. Ammattiryhmien välillä havaittiin eroja etäkuntoutuksen käyttöönotossa. Osatutkimukset II ja III tarkastelivat etäkuntoutuksen keskeisiä ulottuvuuksia sosioteknisen teorian näkökulmasta. Tulokset osoittivat, että etäkuntoutus voidaan integroida asiakkaan arkeen ja se mahdollistaa osallistavan toimintatavan sekä korostaa ohjauksellisuutta ja yhteistyöhön perustuvaa työotetta. Osatutkimukset II ja III havainnollistivat, että optimaalinen etäkuntoutuksen käyttö edellyttää teknologisten ratkaisujen lisäksi sosiaalisten tekijöiden ymmärtämistä. Keskeisten havaintojen perusteella tutkimuksessa ehdotettiin laajentamaan Fit between Individuals, Tasks, Technology, and Environment (FITTE) ‑viitekehystä Fit between Individual, Task, Technology, Interactive Sociotechnical Environment, and Organizational and Sociopolitical Context (FITTIO) ‑viitekehykseksi, jossa alkuperäiset ulottuvuudet jaettiin tarkemmiksi osa‑alueiksi. Tämä mahdollistaa yksityiskohtaisemman analyysin etäkuntoutuksen käytännöistä ja auttaa tunnistamaan, missä teknisten ja sosiaalisten järjestelmien yhteensopivuus tai yhteensopimattomuus ilmenee.

Etäkuntoutus ei ole pelkkä tekninen innovaatio, vaan sosiotekninen sopeutumisprosessi, jonka onnistuminen riippuu yksilön, tehtävän, teknologian ja ympäristön yhteensopivuudesta. Digitaalinen murros muuttaa kuntoutuksen rakenteita ja käytäntöjä. Etäkuntoutuksessa ammattilaisten toiminta perustuu sekä sosiaalisiin että teknisiin ulottuvuuksiin, joiden vuorovaikutus muodostaa käytännön ammattilaisten työn ehdot. Etäkuntoutus voi vahvistaa kuntoutuksen arkeen integroituvia, monenkeskisiä ja ohjauksellisuuteen sekä yhteistyöhön ja jaettuun kumppanuuteen perustuvia prosesseja. Etäkuntoutuksen sosioteknisessä käytän-nössä korostuvat läheisten kaksoisrooli sekä ammattilaisten moniosaamisen ja monitehtävien vaateet. Jotta kuntoutuspalvelut voisivat siirtyä kokonaisuudessaan digitaalisen murroksen vaiheeseen, etäpalveluiden on juurruttava laajasti osaksi kuntoutuspalveluiden erilaisia käytäntöjä. Tutkimus tuottaa laajennetun sosiotek-nisen selitysmallin etäkuntoutuksen tarkasteluun, joka jäsentyy FITTIO-viitekehyk-seksi. FITTIO-viitekehys tarjoaa yhteisen terminologian ja käsitteelliset työkalut etäkuntoutuksen kontekstuaaliseen tulkintaan erityisesti avohuollon kaltaisissa avoimissa ja vaihtelevissa ympäristöissä.

Lue koko julkaisu (helda.helsinki.fi).

Kirjoittaja

Tuija Partanen

Lisätietoa julkaisusta

• Vertaisarvioitu: kyllä.

• Avoin saatavuus: kyllä.

• Koko viite: Partanen, T. (2026). Etäkuntoutus sosioteknisenä käytäntönä: Kuntoutusammattilaisten näkemykset yksilöterapioiden toteutuksesta digitaalisessa toimintaympäristössä (Tutkimuksia 171). Kela. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-284-245-9