Kelan tietotarjotinSiirry sisältöön

Tutkimuksia yksityisen terveysmarkkinan kilpailusta

Julkaistu 11.10.2024

Tiivistelmä

Suomen yksityinen terveyspalveluala on merkittävä osa Suomen taloutta sekä terveyspalvelujärjestelmää. Kasvanut kysyntä on houkutellut alalle pääomasijoittajia, ja toimiala on 1990-luvulta lähtien ollut lukuisien yrityskauppojen kohteena, mikä on keskittänyt markkinarakennetta. Tutkittua tietoa kilpailuympäristön muutoksesta, markkinarakenteen kehittymisestä tai toimialan kilpailusta on kuitenkin tehty hyvin niukasti. Kansainvälisessä terveystaloustieteen alan kirjallisuudessa kilpailun oletetaan toimivan heikosti, sillä terveyspalveluala täyttää täydellisen kilpailun kriteerit huonosti. Empiiristen tutkimusten mukaan yritykset reagoivat terveysalalla pääasiassa kilpailuteorioiden mukaan, mutta tulosten yleistäminen institutionaalisesta ympäristöstä toiseen on haastavaa.

Väitöskirjassani tutkin Suomen yksityisten terveyspalvelumarkkinoiden hintakilpailua eri näkökulmista. Ensimmäisenä toimialan kilpailuympäristöä kartoittavilla asiantuntijahaastatteluilla selvitettiin erityisesti, miten Kelan sairaanhoitovakuutus vaikuttaa alan kilpailuympäristössä. Tutkimuksen seuraavissa osissa hyödynnetiin Kelan korvausrekisteriä, josta analysoitiin markkinarakenteen kehittymistä alueittain ja palvelualoittain, markkinarakenteen yhteyttä hintatasoon sekä hintajulkaisun vaikutusta hintoihin. Analyyseissä hyödynnettiin monitasomallinnusta sekä difference-in-differences –menetelmää.

Tulosten mukaan Kela-korvaus ei vähäisyytensä vuoksi vaikuttanut merkittävästi palvelujen kysyntään, mutta korvattavuuden kriteerit ohjasivat palvelukehitystä. Markkinarakenne vaihteli merkittävästi alueellisesti ja palveluittain, ja se oli keskittynyt tarkasteluaikana. Etenkin suurimpien kaupunkikeskusten ulkopuolella monopolitilanne oli tavallinen, mikäli palveluja oli ylipäätään saatavilla. Yleislääkäripalveluissa markkinarakenteen ja hinnan välillä oli kilpailuteorian suuntainen yhteys. Lisäksi hintojen julkaisu laski magneettikuvausten hintoja, mikä tukee johtopäätöstä hintojen läpinäkyvyyden hintakilpailua edistävästä vaikutuksesta.

Tutkimus tuottaa uutta tietoa Suomen yksityisen terveyspalvelualan kilpailusta ja mm. menojen nousun hillitsemisestä kilpailua edistäen. Se myös täydentää kansainvälistä kirjallisuutta potilaan kilpailuttamasta terveydenhuollosta harvinaisen laadukkaalla aineistolla ja uniikilla tutkimusasetelmalla.

Lue koko julkaisu (utupub.fi)

Tekijä

Riina Hiltunen

Lisätietoja julkaisusta

  • Vertaisarvioitu: ei.
  • Avoin saatavuus: kyllä.
  • Koko viite: Hiltunen, R. (2024). Tutkimuksia yksityisen terveysmarkkinan kilpailusta [väitöskirja]. Turun yliopisto. https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-9860-9

Jaa tämä artikkeli

Jaa sivu Twitteriin Jaa sivu Facebookiin Jaa sivu LinkedIniin