Kelan tietotarjotinSiirry sisältöön

Perustoimeentulotuen saajien määrä laskee edelleen ja tuen tarvitsijoita on vähiten kuuteen vuoteen

Julkaistu 21.2.2023Päivitetty 10.4.2024

Koronapandemia aiheutti piikin perustoimeentulotuen saajien määrässä, mutta nyt se on laskenut. Vuonna 2022 perustoimeentulotukea sai noin 252 000 kotitaloutta, joka on 36 000 vähemmän kuin huippuvuonna 2020. Suurin prosenttiosuus tuen saajia on Vantaa-Keravan ja Helsingin asukkaissa.

Perustoimeentulotuen saajien määrä oli vuonna 2022 pienin sen jälkeen, kun tuki siirtyi kuntien vastuulta Kelalle vuonna 2017. Tukea maksetaan kotitalouksille silloin, kun tulot ja varat eivät riitä välttämättömiin jokapäiväisiin menoihin.

– Perustoimeentulotuen saajissa korostuvat nuoret, 18–24 vuotiaat, sillä heille on työttömyysturvassa muita tiukemmat ehdot. Koronapandemian vaikutukset näkyivät nuorten työllisyydessä ja samalla perustoimeentulon saajien määrässä. Parantunut työllisyystilanne on vähentänyt tuen tarvitsijoita jo toista vuotta, kertoo Kelan tutkija Tuija Korpela.

Perustoimeentulotuen saajien määrä on vähentynyt lähes kaikissa ryhmissä iästä ja elämäntilanteesta riippumatta. Esimerkiksi yhä pienempi osuus lapsiperheistä tarvitsee perustoimeentulotukea.

Graafin otsikko: Perustoimeentulotuen saajakotitalouksien määrä on pienin kuuteen vuoteen. Alaotsikko: Perustoimeentulotuen saajakotitalouksien määrä on laskenut koronapandemian aiheuttaman  huipun jälkeen. Kela on myöntänyt perustoimeentulotukea vuodesta 2017.  Kuvio näyttää, että toimeentulotuen saajien määrä on ollut noin 270 000 vuodet 2017-2020 ja laskenut sen jälkeen hitaasti, ollen vuonna 2022 noin 250 000.
 

Eniten perustoimeentulotukea maksettiin Helsinkiin

Perustoimeentulotukea sai 6,4 prosenttia suomalaisista vuonna 2022. Kokonaisuudessaan eniten tuen saajia on Helsingissä, jossa noin 62 000 asukasta saa perustoimeentulotukea. Suurin osuus tuen saajia suhteessa väkilukuun oli Vantaa-Keravan hyvinvointialueella, jossa sitä sai 11,4 prosenttia asukkaista. Pienin osuus perustoimeentulotuen saajia Manner-Suomessa oli Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla.

– Pääkaupunkiseudulla on muuta maata korkeammat asuinkustannukset. Siellä asuvat pienituloiset kotitaloudet voivat tarvita perustoimeentulotukea näiden suurempien kustannusten kattamiseen, sanoo Korpela.

Kokonaisuudessaan tuen saajien määrä heijastelee hyvin alueiden asukasmääriä, eli suurimmilla hyvinvointialueilla on myös eniten perustoimeentulotuen saajia.

Graafin otsikko: Perustoimeentulotuen saajien määrä vaihtelee hyvinvointialueittain. Alaotsikko: Keskimäärin 6,4 prosenttia suomalaisista saa perustoimeentulotukea. Suurin  prosenttiosuus tuen saajia on Vantaa-Keravalla.  Kuvio näyttää, että eniten tuen saajia on Helsingissä, Pirkanmaalla ja Länsi-Uusimaalla,  vähiten Keski-Pohjanmaalla ja toiseksi vähiten Kainuussa.
 

Lue lisää:

Kelan maksama perustoimeentulotuki 2017-

 

Jaa tämä artikkeli

Jaa sivu Twitteriin Jaa sivu Facebookiin Jaa sivu LinkedIniin