Opintolainaa nostaneiden määrä laski vuonna 2024 toista vuotta peräkkäin
Vuoden 2024 lopussa opintovelallisten keskimääräinen lainasumma oli 12 071 euroa. Opintolainahyvitystä saaneiden määrä nousi viime vuonna yli 20 000 henkilöön.
Opintolainaa nostaneiden määrä laski vuonna 2024 jo toista vuotta peräkkäin. Opintolainaa nosti 156 560 henkilöä, noin 18 100 ihmistä vähemmän kuin edellisenä vuonna. Vuosina 2014–2022 opintolainaa nostaneiden opiskelijoiden määrä kasvoi vuosittain, kunnes se vuonna 2023 kääntyi ensimmäistä kertaa laskuun.
Kaikkiaan opintovelallisia oli vuoden 2024 lopussa 521 861 henkilö. Opintovelallisten lukumäärä on viimeisten kahden vuoden aikana laskenut hieman.
– Opiskelijamäärä on lisääntynyt viime vuosina, mutta voi olla, että yleinen epävarmuus – heikko talouskasvu, työttömyys, sota Euroopassa – on syynä sille, miksi opintolainaa ei oteta niin aktiivisesti kuin aikaisemmin. Varsikin korkeakoulutettujen työttömyys on lisääntynyt viime aikoina ja vastavalmistuneiden on ollut haasteellisempaa työllistyä kuin aikaisemmin, arvioi Kelan tutkimusprofessori Hennamari Mikkola.
Vuoden 2024 lopussa opintovelallisten keskimääräinen lainasumma oli 12 071 euroa. Summa on noin 600 euroa enemmän kuin vuotta aiemmin, kun summia tarkastellaan vuoden 2024 rahassa.
Alueellisesti vertaillen suurimmat lainat ovat Helsingissä asuvilla, jossa keskimääräinen lainasumma oli 13 896 euroa. Pienin keskimääräinen lainasumma oli Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueella.

Opintolainahyvitystä sai reilut 20 000 henkilöä
Kela voi maksaa opintolainahyvitystä eli osan opintolainasta korkeakouluopiskelijalle, joka on aloittanut ensimmäiset korkeakoulututkinto-opintonsa 1.8.2014 tai sen jälkeen ja suoritta tutkintonsa määräajassa.
Opintolainahyvitystä saaneiden määrä nousi viime vuonna yli 20 000 henkilöön. Määrä on noussut tasaisesti viime vuosina. Eniten Kela maksoi opintolainahyvitystä Helsingissä sekä Pirkanmaan, Länsi-Uudenmaan ja Varsinais-Suomen hyvinvointialueilla asuville henkilöille.
Opintolainahyvitys on 40 prosenttia siitä opintolainan määrästä, joka ylittää 2 500 euroa. Keskimääräinen opintolainahyvityksen määrä oli 4 704 euroa vuonna 2024. Alueellisesti vertaillen summa nousi yli 5 000 euron ainoastaan Helsingissä.
– Opintolainahyvityksen määrän kasvu viittaa siihen, että se toimii positiivisena kannusteena suorittamaan opinnot aikataulussa. Myös muista maista tästä on ollut hyviä kokemuksia muun muassa Norjasta, Mikkola sanoo.
Korjaus 8.4. klo 9.40: Uutisessa luki alun perin, että pienin keskimääräinen lainasumma olisi ollut Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella. Todellisuudessa pienin keskimääräinen lainasumma on Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueella.