Kela nimitti kolme tutkimusprofessoria
Kela on nimittänyt tutkimusprofessoreiksi Jenni Blomgrenin, Karoliina Koskenvuon ja Riitta Seppänen-Järvelän. Tutkimusprofessuurit on myönnetty tieteellisen pätevyysarvioinnin perusteella Kelan tutkimusyksikön sisäisessä haussa.
Tutkimusprofessoreiden tehtävänä Kelassa on seurata yhteiskunnallisia muutoksia, hahmottaa muutosten Kelalle ja Kelan hoitamalle sosiaaliturvalle aiheuttamia haasteita ja harjoittaa näihin teemoihin liittyvää tutkimustyötä. Kela on nyt nimittänyt kolme uutta tutkimusprofessoria sisäisessä hakuprosessissa.
Uudet tutkimusprofessorit ovat Jenni Blomgren, Karoliina Koskenvuo ja Riitta Seppänen-Järvelä. Kaikki kolme ovat toimineet viimeisten vuosien aikana tutkimuspäälliköinä Kelassa. Nimitykset on tehty hakemusten ja ulkopuolisen tieteellisen pätevyysarvioinnin perusteella.
– Kaikki kolme uutta tutkimusprofessoriamme ovat tehneet vaikuttavat tieteelliset urat. He ovat myös aktiivisesti ohjanneet nuorempia tutkijoita, mikä lupaa hyvää tutkimusyksikkömme tulevaisuudelle, sanoo tutkimusyksikön päällikkö Hennamari Mikkola.
Vahvaa tutkimusosaamista terveydestä, työkyvystä ja nuorista
Jenni Blomgren tutkii erityisesti sairauspäivärahalla korvattuja pitkiä sairauspoissaoloja, työkyvyttömyyseläkkeitä ja laajemmin sairausperusteisia etuuksia sekä sote-palveluiden käyttöä eri väestöryhmissä. Hänen käynnissä olevissa tutkimushankkeissaan tutkitaan muun muassa työkyvyttömyysetuuksia eri sosioekonomisissa ryhmissä ja sitä, miten Kela-korvaukset ja kuntoutus kohdentuvat eri sosioekonomisiin ryhmiin.
Karoliina Koskenvuo tutkii erityisesti Kelan kuntoutus- ja työkyvyttömyysetuuksia nuorten näkökulmasta. Hänen käynnissä olevissa tutkimushankkeissaan tutkitaan muun muassa nuorten etuuksien ja palveluiden, erityisesti Kelan kuntoutusetuuksien, käytön kehitystä sekä koulupudokkuutta ja syrjäytymistä ennakoivia ja kehityspolkuja muovaavia tekijöitä.
Riitta Seppänen-Järvelän tutkimus keskittyy kuntoutuspalveluiden toimeenpanoon, kehittämiseen ja arviointiin erityisesti monimenetelmällisellä tutkimusotteella. Hänen käynnissä olevissa tutkimushankkeissaan tutkitaan muun muassa eri toimijoiden välistä yhteistyötä Kelan Nuotti-valmennuksessa sekä Kelan kuntoutuksen muutosten vaikutuksia niin asiakkaisiin kuin yhteiskuntaan laajemmin.
– Uudet tutkimusprofessorimme tutkivat suomalaiselle yhteiskunnalle aivan keskeisiä aiheita. Heidän tutkimuksensa tuottaa tärkeää uutta tietoa, joka palvelee hyvin päätöksentekoa ajankohtaisissa aiheissa, sanoo Kelan johtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma.
Lisätietoa
Hennamari Mikkola
tutkimusyksikön päällikkö, Kela
hennamari.mikkola@kela.fi
puh. 020 634 1890