Mihin tarvitaan kuntoutuksen nelijakoa?

(Avautuu uuteen välilehteen)

Monialainen kuntoutus. Kartoittava kirjallisuuskatsaus. (Kela, 2014)

Kuntoutuksen tulisi olla asiakaslähtöistä. Tämä on Suomessa varsin yksimielisesti hyväksytty näkemys. Yleisesti hyväksytään myös se, että kuntoutuksen onnistumisen edellytys on sen moniammatillinen toteutus.

Tuskin kukaan pitää suomalaista kuntoutuspalvelujärjestelmää yksinkertaisena ja kuntoutuspalveluja helposti saavutettavana. Sitä vastoin kuntoutuksen nelijaosta lääkinnälliseen (myöh. toimintakykykuntoutukseen), ammatilliseen, sosiaaliseen ja kasvatukselliseen kuntoutukseen kuulee ristiriitaisia näkemyksiä puolesta ja vastaan.

Samaan aikaan, kun sosiaalinen kuntoutus halutaan tuoda uuteen sosiaalihuoltolakiin, monet kuntoutuksen ammattilaiset ihmettelevät nelijaon mielekkyyttä ja pitävät sitä vanhanaikaisena.

Aika on ajamassa kuntoutuksen nelijaon ohi

Vastikään laatimaani kirjallisuuskatsaukseen (Monialainen kuntoutus(Avautuu uuteen välilehteen); Kela 2014) mukaan otetuista 204 kuntoutuksen palvelurakenteita ja -palveluprosesseja, järjestämistä ja rahoitusta koskevista julkaisusta suurin osa (73) käsitteli kuntoutuksen palveluprosesseja monialaisesti. Sen lisäksi, että erojen tekeminen eri kuntoutuksen osa-alueiden välillä oli vaikeaa, eivät käytännön toimijat, kehittäjät ja tutkijat näytä useimmiten edes kiinnittävän huomiota siihen, mistä kuntoutuksen osa-alueesta on kyse.

Sen sijaan, että kuntoutuspalveluja kehitettäisiin, tarkasteltaisiin ja toteutettaisiin sektori-, hallinnollisesta tai asiantuntijanäkökulmasta, niitä kehitetään ja toteutetaan enenevässä määrin monitoimijaisesti, monialaisissa ja moniammatillisissa verkostoissa, usein julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin yhteistyönä. Ilmiö on nimetty (Lappalainen ym. 2012) uudeksi kuntoutuksen palveluparadigmaksi, jossa määrätietoisesti kehitellään verkostomaista palvelua sektoroituneen palvelun rinnalla.

Kuntoutuksen tavoitteet ja keinot eivät perustele nelijakoa

Kuntoutuksen nelijakoa on perusteltu muun muassa sillä, että se osoittaa kuntoutuksen suunnan. Kuitenkin työ- tai opiskelukyvyn palauttaminen tai muu osallistuminen yhteiskunnan toimintaan alkavat tavoitteina olla arkea myös toimintakykykuntoutuksessa. Työkyvyn ylläpitäminen ammatillisessa kuntoutuksessa edellyttää useimmiten myös asiakkaan toimintakykyyn tai elämänhallintaan kohdistuvia tavoitteita ja keinoja, kuten lihasvoiman lisäämistä, kivun tai uupumuksen hallintaa. Sosiaaliseen kuntoutukseen liitetyt sosiaalisen toimintakyvyn, vuorovaikutuksen sekä yhteiskunnallisen osallisuuden vahvistaminen voivat olla myös ammatillisen ja toimintakykykuntoutuksen tavoitteita.

Keinot, joilla tavoitteisiin pyritään riippuvat asiakkaasta ja syistä, miksi asiakas on tullut kuntoutukseen. Millään kuntoutuksen osa-alueista ei ole yksinoikeutta mihinkään kuntoutuksen keinoon tai menetelmään. Myös kuntoutushenkilöstöstä samat ammattilaiset, etenkin kuntoutuslaitoksissa, toteuttavat samoilla keinoilla sekä ammatillisena että lääkinnällisenä kuntoutuksena järjestettyä kuntoutusta.

Nelijaolla ei ole merkitystä asiakkaalle

Asiakkaalle tuskin on merkitystä sillä, mihin kuntoutuksen osa-alueeseen hänen kuntoutuksensa liitetään, eikä edes sillä, mihin ammattiryhmään kuntoutusta toteuttava ammattilainen kuuluu. Kuntoutuksessa asiakkaalle on tärkeää se, kuinka häntä kohdellaan, kuinka hyvin hänen näkemyksensä kuullaan, saako hän siitä riittävästi tietoa ja mahdollisuuksia valita, kohdistuuko kuntoutus hänelle merkityksellisiin asioihin, onko kuntoutus ammattitaitoista ja kokonaisvaltaista, ja kuinka se integroituu hänen elämänsä toimintaympäristöihin.

Keskustelua kuntoutuksen nelijaon tarpeellisuudesta tarvitaan

Kuntoutus on sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä opetustoimessa kaikkien asia. Kuntoutuksen jakaminen neljään osa-alueeseen ei edesauta kuntoutuspalvelujen verkostomaisen palveluparadigman kehittymistä ja monitoimijaista yhteistyötä ja sitä kautta asiakkaan kuntoutuspalvelujen kokonaisvaltaista järjestämistä. Kuntoutukseen tarvitaan yhteisesti jaettua kuntoutuksen monitieteistä tietoperustaa, jota kuntoutuksen jakaminen osa-alueisiin ei tue.

Varmaan on myös perusteita kuntoutuksen nelijaon säilyttämiselle. Kuntoutusjärjestelmää tulisi kuitenkin rohkeasti uudistaa siten, että järjestelmä parhaalla mahdollisella tavalla helpottaa asiakaslähtöisten ja moniammatillisten kuntoutuspalvelujen toteutusta. Päätöksentekijöiltä se edellyttää samaa kuin työntekijöiltä kuntoutuspalveluissa: yhteistyöosaamista ja luopumista oman tontin vartioinnista. Nyt kun Sosiaali- ja terveysministeriö selvittää monialaista kuntoutusta on hyvä aika keskustella myös kuntoutuksen nelijaon tarpeellisuudesta.

Anna-Liisa Salminen
johtava tutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi

Lähteet:

Järvikoski A. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:43
Lappalainen P, Veijola A, Seppälä E. Tulevaisuuden haasteet. Kirjassa Seppälä E, Veijola A. toim. Lapsen ja nuoren kuntoutuksen kehittäminen. Vajaaliikkeisten kunto ry. 2012: 190-194.
Salminen A-L, Rintanen S. Monialainen kuntoutus. Kartoittava kirjallisuuskatsaus.(Avautuu uuteen välilehteen) Työpapereita 55. Kela, 2014.