Kansa kannattaa perustuloa 3/3: Kannatuksessa vaihtelua poliittisen suuntauksen mukaan
Kolmiosaisessa blogisarjassa tarkastellaan perustuloa ja sen kannatusta. Tämä on kirjoitussarjan kolmas osa. Ensimmäinen osa julkaistiin 29.9.2015 ja toinen osa 1.10.2015.
Yleisesti ottaen perustulo saa kannatusta kansan keskuudessa (ks. blogisarjan ensimmäinen osa). Erojakin löytyy. Blogisarjan toisessa kirjoituksessa tarkastelimme niiden kytkentää sosioekonomiseen asemaan. Koska perustulon toteutuminen tai toteutumatta jääminen on poliittinen prosessi, tässä sarjan kolmannessa kirjoituksessa tarkastelemme erityisesti poliittisen suuntauksen ja perustulomallien kannatuksen välistä yhteyttä.
Politiikan tekeminen: alhaalta ylös vai ylhäältä alas?
Politiikan tekemisen ja kansalaismielipiteen välinen yhteys voidaan nähdä usealla eri tavalla. Eräs näkemys lähtee siitä, että poliitikot toteuttavat ’kansan tahtoa’. Tässä alhaalta-ylös (bottom-up) tulkinnassa kansalaismielipiteen ajatellaan välittyvän poliitikkojen kautta suoraan poliittisiksi päätöksiksi: he kuuntelevat kansaa ja panevat toimeksi. Toisaalla taas ns. ylhäältä-alas (top-down) tulkinnan mukaan poliitikot kehystävät yhteiskunnalliset ongelmat haluamallaan tavalla ja ohjaavat itsevaltaisesti yhteiskunnallista kehitystä ja myös sitä koskevaa julkista keskustelua. Tällaista lähtökohtaa edusti esimerkiksi Lenin, jolle puolue oli kansaa johtava etujoukko, jonka tehtävänä oli ’saada takapajuiset vakuuttumaan’. Tämä takapajuisten vakuuttaminen sai Neuvostoliitossa varsin äärimmäisiä muotoja.
Ensiksi mainittu näkökulma ei liene realistinen. Bottom-up olettaa liian naivisti suoran vaikutussuhteen ’kansan tahdon’ ja poliitikkojen toiminnan välille jo siksi, että kansalaiset ja heitä edustavat järjestöt tuottavat erilaisia ja usein myös ristikkäisiä näkemyksiä, joita poliitikot joutuvat sovittamaan päätöksenteossa yhteen. Top-down taas on liian diktatorinen, ja diktatuureilla on taipumus kaatua ajan myötä kansan saatua tarpeekseen.
Länsimaisten demokratioiden toimintatapa asettunee näitten ääripäiden välimaastoon. Politiikka ei ole gallupdemokratiaa eikä se myöskään ole diktatorista. Demokratia on luonteeltaan enemmän tai vähemmän neuvottelevaa (deliberative) Jon Elsteriä [1] mukaillen. Poliitikot voivat koettaa Leninin hengessä vakuuttaa ’takapajuisia’, manipuloida kansaa, asettaa poliittisen agendan ja kehystää yhteiskunnalliset kysymykset haluamallaan tavalla (ks. http://blogi.kansanelakelaitos.fi/arkisto/2730). Mutta poliitikot eivät voi olla täysin irrallaan kansasta ja sen ’tahdosta’ – tai ainakaan enemmistön tahdosta [2]. Suomessa neljän vuoden vaalikausi pitää siitä huolen. Taitava poliitikko ottaa äänestäjäkunnan näkemykset huomioon.
Äänestäjäkunnan näkemykset ovat tämän kirjoituksen keskiössä. Kuvaamme eri puolueita kannattavien mielipiteitä perustulosta.
Perustulon puoluepoliittinen kannatus vuosina 2002 ja 2015
Perustulon kannatus on ollut suurinta molempina kyselyajankohtina erityisesti Vasemmistoliittoa ja Vihreitä äänestäneiden keskuudessa. Heistä yli 70 prosenttia piti perustuloa molempina kyselyajankohtina erittäin tai melko hyvänä ajatuksena (taulukko 1). RKP:tä ja SDP:tä äänestäneillä myönteinen suhtautuminen perustuloon on lisääntynyt. Nihkeimmin perustuloon molempina kyselyajankohtina ovat suhtautuneet Kokoomusta, Kristillisdemokraatteja ja Keskustaa äänestäneet vastaajat. Heistäkin tosin enemmistö on asian takana.
Negatiivisen tuloveroon suhtautuvat Kokoomusta äänestäneet muita kriittisemmin. Vihreitä ja Vasemmistoliittoa äänestäneistä noin 80 prosenttia kannattaa negatiivista tuloveroa molempina kyselyajankohtina. Keskustaa äänestäneiden keskuudessa sitä kannatti suunnilleen yhtä moni vuonna 2002, mutta lievää kannatuksen laskua voidaan havaita vuoden 2015 kyselyssä. RKP:tä äänestäneillä kannatus negatiivista tuloveroa kohtaan taas näyttää nousseen alle 70 prosentista vähän yli 80 prosenttiin. RKP:tä äänestäneitä oli vuonna 2015 kyselyotoksessa vähän, samoin Kristillisdemokraatteja, joka tulee ilmi leveinä luottamusväleinä. Perussuomalaisista lähes 70 prosenttia pitää perustuloa hyvänä asiana ja lähes 80 prosenttia suosii negatiivista tuloveroa.
| Puoluekannatus | Perustulo 2002 | Perustulo 2015 | Neg. tulovero 2002 | Neg. tulovero 2015 |
|---|---|---|---|---|
| Vihreät | 71 (58–83) | 75 (67–84) | 83 (72–93) | 80 (72–88) |
| Kristillisdemokraatit | 63 (43–85) | 56 (34–79) | 95 (76–100) | 81 (60–100) |
| Perussuomalaiset* | - | 69 (61–77) | - | 77 (70–84) |
| RKP | 64 (43–84) | 83 (57–100) | 68 (51–86) | 83 (59–100) |
| Vasemmistoliitto | 82 (66–99) | 86 (75–96) | 85 (71–99) | 84 (74–94) |
| Keskusta | 62 (55–69) | 62 (55–69) | 80 (74–86) | 73 (66–80) |
| Kokoomus | 48 (39–56) | 54 (44–64) | 63 (56–71) | 56 (47–66) |
| SDP | 59 (50–67) | 69 (61–77) | 81 (74–89) | 76 (69–83) |
*Vuoden 2002 osalta kannatusta koskevia lukuja ei voi esittää perussuomalaisia äänestäneiden vähäisen lukumäärän vuoksi.
Todennäköisyys suhtautua perustulomalleihin kielteisesti poliittisen suuntauksen mukaan
Seuraavissa kuvioissa esitetään monimuuttujamallinnukseen perustuen todennäköisyys [3] suhtautua kielteisesti perustuloon poliittisen suuntauksen mukaan kun ikä, sukupuoli, tulot ja koulutus on vakioitu. Vertailukohdaksi on valittu Vihreitten äänestäjät, joiden asenne perustuloon on positiivinen. Ykköstä suurempi luku kuvaa Vihreitten äänestäjään verrattuna kielteisempää suhtautumista perustulomalleihin (pitää erittäin/melko huonona ajatuksena). Aineistona on siis syksyn 2015 kysely.
Yli 30-vuotiaat suhtautuvat perustuloon nuorempia ikäryhmiä kielteisemmin ja yli 50-vuotiaat negatiiviseen tuloveroon hieman myönteisemmin, mutta erot ikäryhmien välillä eivät ole tilastollisesti merkitseviä. Korkeampi koulutus ja tulotaso lisäävät todennäköisyyttä suhtautua perustuloon kielteisesti. Miehet suhtautuvat negatiiviseen tuloveroon kielteisemmin kuin naiset.
Kun ikä, sukupuoli, tulot ja koulutus on vakioitu, Kristillisdemokraatteja kannattavilla kielteinen suhtautuminen perustuloon on 4,5-kertaa, Kokoomusta kannattavilla lähes 3-kertaa ja Keskustaa kannattavilla 2,6- kertaa yleisempää verrattuna Vihreitä kannattaviin. Vastaavat tarkastelut negatiivisen tuloveron osalta osoittavat, että Kokoomusta kannattavilla kielteinen suhtautuminen on lähes 5-kertaa ja Keskustaa kannattavilla lähes 3-kertaa yleisempää kuin Vihreitä kannattavilla. Mutta yhtä kaikki, kaikkien puolueitten kannattajien enemmistö suhtautuu sekä negatiiviseen tuloveroon että perustuloon positiivisesti; toiset positiivisemmin kuin toiset.
Sekä tässä että kahdessa aiemmassa blogissa esittämiemme tulosten mukaan eri perustulon muodoilla on suhteellisen vankka kannatus suomalaisten keskuudessa. Tämä ei suinkaan merkitse sitä, että kannatus muuttuisi poliittiseksi toiminnaksi. Syitä on kosolti. Politiikan tekijöillä on paljon vapausasteita valita, asiat, joihin tartutaan, muotoilla ongelmat ja niitten ratkaisut sekä valistaa ’takapajuisia’. Niin ikään kansan kannatus voi kääntyä, kun kyselyihin käydään laittamaan hintalappuja siitä, mitä tämä tai tuo sinänsä kannatettava asia maksaisi. Asian kehystys vaikuttaa mielipiteitten voimakkuuteen ja suuntaan.
Lisäksi reaalipolitiikassa toisten sana painaa enemmän kuin toisten. Yhteiskunnan valtasuhteet ja institutionaaliset rakenteet vaikuttavat lopputulokseen. Instituutioihin on varastoitu eilispäivän valtasuhteet. Nämä valtasuhteet ehdollistavat tämän päivän politiikkaa, joka yrittää ratkoa huomisen ongelmia.
Ilpo Airio
erikoistutkija
Olli Kangas
tutkimusjohtaja, Kela
Karoliina Koskenvuo
erikoistutkija
Markku Laatu
erikoistutkija
S-postit: etunimi.sukunimi@kela.fi
Alaviitteet:
[1] Elster J. (ed.) (1998) Deliberative Democracy. Cambridge. Cambridge U.P.
[2] Alexis de Tocqueville kirjoitti 1830-luvun Yhdysvaltoihin suuntautuneen matkan jälkeen kirjan, jossa hän analysoi Yhdysvaltojen kehityksen avulla demokraattisen yhteiskunnan luonnetta. Hän totesi, että ” Yhdysvalloissa enemmistö antaa ihmisille lukemattomia valmiita mielipiteitä ja näin vapauttaa heidät vaivasta muodostaa omia (…) Enemmistön poliittinen kaikkivaltius Yhdysvalloissa siis vahvistaa yleisen mielipiteen vaikutusta jokaiseen kansalaiseen.” (Tocqueville A. (2006) Demokratia Amerikassa. Helsinki: Gaudeamus, s. 425)
[3] Tarkalleen ottaen kyse on ristitulosuhteiden vertailusta.
