Siirry sisältöön

Tilasto äitiysavustuksesta

Päivitetty 1.11.2023

Äitiysavustus maksetaan raskaana olevalle naiselle tai perheelle, johon adoptoidaan lapsi. Ulkomailta lapsen adoptoivat voivat lisäksi saada adoptiotukea adoptiosta aiheutuviin kustannuksiin.

Tilasto äitiysavustuksesta tarjoaa tietoja

  • äitiysavustuksen saajista  ja maksetuista äitiysavustuksista
  • maksetuista adoptiotuista.

Tuorein julkistus

29.5.2023
Vuonna 2022 Kela maksoi perhe-etuuksia yhteensä 2 971 miljoonaa euroa. Tähän sisältyvät lapsilisä, äitiysavustus, adoptiotuki, vanhempainpäivärahat, lastenhoidon tuet ja elatustuki. Perhe-etuuksia maksettiin 2,9 % enemmän kuin edellisvuonna.

Vuonna 2022 äitiysavustuksen sai 43 953 perhettä, mikä on 7 % vähemmän kuin edellisvuonna. Perheistä 594 sai äitiysavustuksen korotettuna sillä perusteella, että perheeseen oli syntynyt tai adoptoitu useampi kuin yksi lapsi samanaikaisesti. Yhteensä äitiysavustuksia suoritettiin 45 177 kappaletta, joista 71 % äitiyspakkauksena.

Rengaskuvio Kelan vuonna 2022 maksamista lapsiperhe-etuuksista. Äitysavustuksen osuus kustannuksista oli 0,3 prosenttia.

Tilastojulkaisut

Tilastotietokanta Kelasto

Linkistä avautuu tietokannan dynaaminen raportti, jota käyttäjä voi muokata. Kelasto-raporttien käyttöohje

Lisätietoja

Yhteystiedot

Siru Keskinen
Reeta Pösö
tilastot@kela.fi

Dokumentaatio

Jaa tämä artikkeli
Jaa sivu Twitteriin Jaa sivu Facebookiin Jaa sivu LinkedIniin