Aluetalouksia tutkimassa: Kehitys, työmarkkinat ja muuttoliike
Tiivistelmä
Aluetaloustiede on ollut merkittävässä asemassa taloustieteen tutkimuksessa ja opetuksessa Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa. Useamman vuosikymmenen aikana on tehty runsaasti korkeatasoista tutkimustyötä ja opetettu aluetaloustieteen perustiedot suurelle joukolle taloustieteen opiskelijoita. Vuodesta 1999 kansantaloustieteen, erityisesti aluetaloustieteen, professorina toiminut Hannu Tervo on ollut tässä työssä kantava voima. Tervo on opettanut, tutkinut, ohjannut väitöskirjoja ja johtanut tutkimushankkeita. Tämä kirja tarjoaa läpileikkauksen aluetaloustieteelliseen tutkimukseen painottaen erityisesti työmarkkinoiden kysymyksiä. Tämän kirjan ovat kirjoittaneet Hannu Tervon työtoverit, jatko-opiskelijat ja yhteistyökumppanit. Kirjassa tarkastellaan alueiden välisiä eroja, alueiden menestystekijöitä, alueellisten työmarkkinoiden toimintaa, alueiden kehittämistä ja muuttoliikettä. Kirjassa käydään laajasti läpi aiempaa tutkimusta ja esitellään myös aivan uutta empiiristä tutkimusta.
Lue koko julkaisu (jyx.jyu.fi)
Tekijä
Signe Jauhiainen (toim.)
Lisätietoja julkaisusta
- Avoin saatavuus: kyllä.
- Koko viite: Jauhiainen, S. (toim.). (2019). Aluetalouksia tutkimassa: Kehitys, työmarkkinat ja muuttoliike : Hannu Tervon juhlakirja. Jyväskylän yliopisto, Kauppakorkeakoulu. https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/66013