Kelan tietotarjotinSiirry sisältöön

Opiskelumotivaatio ja VALMA-nuorten hakeutuminen jatkokoulutukseen

Julkaistu 3.11.2024

Tiivistelmä

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan ammatilliseen koulutukseen valmentavissa (VALMA) opinnoissa opiskelevien keskisuomalaisten nuorten opiskelumotivaation, kouluhyvinvoinnin ja heidän saamansa sosiaalisen tuen yhteyttä toisen asteen koulutukseen hakeutumiseen. Analyyseissa hyödynnettiin vuosina 2016 ja 2017 kerättyjä kyselyaineistoja, jotka yhdistettiin Tilastokeskuksen rekisteritietoihin opiskelijoiden päätoimesta ja valtionveronalaisista tuloista vuosi kyselyyn osallistumisen jälkeen. Tulokset osoittivat, että suomenkielisillä opiskelijoilla oli heikompi opiskelumotivaatio vieraskielisiin opiskelijoihin verrattuna, mikä voi johtua suomalaisten opiskelijoiden nuoremmasta iästä. Kun tilastollisissa malleissa vakioitiin opiskelijoiden väliset erot demografisissa taustaominaisuuksissa, erityisesti tehtävää välttelevä suoritusstrategia (epäonnistumisen ennakointi ja tehtävien välttely) ennusti NEET-ryhmään kuulumista vuosi kyselyyn osallistumisen jälkeen, erityisesti miehillä. Opiskelu- ja työuran suunnittelumotivaatio oli myös yhteydessä lisääntyneeseen toisen asteen koulutuksen hakuaktiivisuuteen vieraskielisillä nuorilla.

Lue koko artikkeli (journal.fi)

Tekijät

Terhi Maczulskij, Henna Busk, Signe Jauhiainen, Noona Kiuru

Lisätietoja julkaisusta

  • Vertaisarvioitu: kyllä.
  • Avoin saatavuus: kyllä.
  • Koko viite: Maczulskij, T., Busk, H., Jauhiainen, S. & Kiuru, N. (2024.) Opiskelumotivaatio ja VALMA-nuorten hakeutuminen jatkokoulutukseen. Ammattikasvatuksen aikakauskirja, 26(3), 70-88. https://doi.org/10.54329/akakk.148291 

Jaa tämä artikkeli

Jaa sivu Facebookiin Jaa sivu LinkedIniin