Kelan tietotarjotinSiirry sisältöön

Työkyvyttömyyseläkettä saaneiden nuorten määrä kääntyi vuonna 2021 laskuun ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneen vuoteen

Julkaistu 8.6.2022

Kelassa seurataan työkyvyttömyyseläkettä saaneiden nuorten määrien ja väestöosuuksien kehitystä. Pitkään jatkunut kasvu työkyvyttömyyseläkettä saaneiden nuorten määrissä pysähtyi ja kääntyi laskuun vuonna 2021.

Vuoden 2021 lopussa yhteensä 7 598 iältään 16–24-vuotiasta nuorta sai työkyvyttömyyseläkettä tai määräaikaista kuntoutustukea. Saman ikäisestä väestöstä se on 1,39 prosenttia. Vuonna 2020 vastaava lukumäärä oli 7 750 ja väestöosuus 1,42 prosenttia. Alle 35-vuotiaita työkyvyttömyyseläkettä saavia oli vuoden 2021 lopussa 25 299 (väestöosuus 2,01 prosenttia) ja vuoden 2020 lopussa 25 467 (väestöosuus 2,03 prosenttia).

– Käänne laskuun näkyy erityisesti kaikista nuorimmassa, 16–24-vuotiaiden ikäryhmässä. Vuoteen 2020 verrattuna vähenemistä on viime vuonna tapahtunut mielialahäiriöiden, skitsofrenioiden, neuroosien ja psykosomaattisten häiriöiden perusteella työkyvyttömyyseläkettä saavien nuorten määrissä, kertoo tilastoasiantuntija Reeta Pösö Kelasta.

Työkyvyttömyyseläkettä saavien nuorten määrän kääntyminen laskuun ensimmäistä kertaa vuosiin on mielenkiintoinen havainto. On tärkeää seurata, jatkuuko kehitys samansuuntaisena. Lisäksi on syytä pohtia, mitkä eri tekijät voivat vaikuttaa nuorten työkyvyttömyyseläkkeiden kehitykseen.

– Nuorten pääsyä ammatilliseen kuntoutukseen on viime vuosina helpotettu lakimuutoksilla ja yhä useampi nuori on myös ohjautunut Kelan kuntoutusetuuksien saajaksi. Tämäkin voi osaltaan selittää kehitystä nuorten työkyvyttömyyseläkkeissä, toteaa tutkimuspäällikkö Karoliina Koskenvuo Kelasta.

Yleisin syy nuoren työkyvyttömyyseläkkeelle on älyllinen kehitysvammaisuus

Nuoret saavat työkyvyttömyyseläkettä valtaosin mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden perusteella (F00-F99). Erityisesti kaikista nuorimmilla, 16–24-vuotiailla, yleisin syy työkyvyttömyyseläkkeelle on älyllinen kehitysvammaisuus, joka kuuluu mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden sairausryhmään. Vuonna 2021 yhteensä 3 387 alle 25-vuotiasta sai työkyvyttömyyseläkettä älyllisen kehitysvammaisuuden vuoksi.

Masennuksen merkitys työkyvyttömyyseläkkeen syynä alkaa lisääntyä lähestyttäessä 30–40 vuoden ikää. Vuonna 2021 yhteensä 3 197 iältään 25–34-vuotiasta sai työkyvyttömyyseläkettä mielialahäiriön vuoksi. Heistä masennuksen (F32-F33) vuoksi eläkkeellä oli 2 371.

Lue aiempi kirjoitus aiheesta Kelan tutkimusblogissa: ”Mielenterveyden häiriöt vievät yhä useamman nuoren pois työelämästä”.

Jaa tämä artikkeli

Jaa sivu Twitteriin Jaa sivu Facebookiin Jaa sivu LinkedIniin