Sanan voimaa: poliittisen kehystyksen vaikutus mielipiteeseen – esimerkkinä eläkkeensaajien asumistuki

”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala… Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan.” aloittaa Johannes evankeliuminsa. Sanan voimalla lauloi Väinämöinen Joukahaisen suohon. Polyfemos kyklooppi oli voimaton siihen saakka, kunnes sai tietää Odysseuksen oikean nimen. Vasta nimen myötä – saatuaan sanan haltuunsa – hän pystyi langettamaan kirouksen ithakalaisen päälle. Sanalla on voimaa. Sanalla luodaan mielikuvat todellisuudesta. Mielikuvat ovat aina totta siinä mielessä, että ne muodostavat motivaatiopohjan valinnoillemme ja toiminnallemme.

”Politiikka on mahdollisuuksien taidetta”, väitti Otto von Bismarck (1815–1898). Retoriikka on tuon taiteen väline. Antiikissa retoriikka oli poliittista suostuttelua, kannattajien saamista agoralla omien ajatusten taakse. Oleellista on puheen uskottavuus, ei välttämättä todenperäisyys. Politiikassa asiat ovat sellaisia miltä ne näyttävät. Puheella luodaan todellisuutta. Siksi sillä, joka voi määritellä käytettävät käsitteet ja puheen sisällön, on valtaa [1].

Sana on luova voima

Viime kuukausien keskustelu Suomen taloudellisesta tilanteesta ja sen korjauskeinoista on hyvä esimerkki sanan mahdista ja siitä retorisesta kamppailusta, jota politikassa jatkuvasti käydään, kun poliitikot luovat haluamiaan mielikuvia. Siinä missä hallituksen retorinen arsenaali koostuu sopeuttamisista, yhdenmukaistamisista, kestävyysvajeen umpeen kuromisista, vastuusta tulevista sukupolvista siinä oppositiossa nähdään, että hallitus leikkauspolitiikallaan vaarantaa lasten tulevaisuuden, kyykyttää köyhiä ja kasvattaa yhteiskunnallista eriarvoisuutta.

Valotan tässä kirjoituksessa sitä, miten puheella voidaan manipuloida mielipiteitä eli sitä, miten toimenpiteen esittäminen eri kehyksessä vaikuttaa kyseisen asian hyväksyttävyyteen. Konkreettisena esimerkkinä käytän suunnitelmia muuttaa eläkkeensaajien asumistukea, josta on ahkerasti väitelty poliittisella areenalla. En ota kantaa siihen, onko eläkkeensaajien ja yleisen asumistuen yhdistäminen toimenpiteenä oikein tai väärin, tai pitääkö se tehdä vai ei. Tavoitteeni on vain osoittaa, miten poliittisella kehystämisellä voidaan vaikuttaa asian kannatusperustaan.

Leikkaus versus yhdenmukainen kohtelu

Eläkkeensaajien asumistuen muutos voidaan nähdä hallituksen tavoin eri asumistukimuotojen – ja laajemminkin monenkirjavan sosiaaliturvan – yhdenmukaistamisena ja byrokratian yksinkertaistamisena. Tuon yhdenmukaistamisen seurauksena saavutetaan säästöjä sekä etuus- että hallintomenoissa.

Muutos voidaan myös nähdä leikkauksena ja korostaa sitä, että jotkut eläkeläiset menettävät jopa tuhansia euroja vuodessa. Tässä yhteydessä opposition edustajat puhuvat mieluummin vuosimenetyksistä, hallitus puolestaan pitäytyy kuukausituloissa. Oppositio on korostanut, että on väärin leikata köyhiltä eläkeläisiltä. Retorinen kehys on vahva ja vetoava.

Hallituksen kehys säästöistä ja järjestelmien yhdenmukaistamisesta ei ole retorisesti yhtä tehokas eikä yhtä suostutteleva: se ei vetoa moraaliin vaan budjettitekniikkaan. Toki hallituskin voisi esittää sen retorisen kysymyksen, että onko köyhä eläkeläinen enemmän köyhä kuin samalla tulotasolla elävä työtön tai lapsiperhe. Eläkeläinen saa jopa tuhansia euroja enemmän vuodessa kuin joku muu pienituloinen kotitalous – esimerkiksi lapsiperhe – vastaavassa tilanteessa. Asumistukijärjestelmien yhdistämisessä olisikin vain kyse eri väestöryhmien yhdenvertaisesta kohtelusta ja tasa-arvosta. Mukaan tulisi siis tässäkin puhetavassa moraalikehys.

Metsä vastaa, miten huudetaan

Valotan edellä esitettyjen poliittis-retorisen kehysten vaikutusta mielipidekyselyllä. Kyselyssä eläkkeensaajien asumistuen mahdollinen muutos esitettiin leikkauksena (”Onko oikein, että hallitus leikkaa eläkeläisten asumistukea?”) sekä eläkkeensaajien ja yleisen asumistuen yhdistämisenä (”Onko oikein, että eläkeläisten asumistuki yhdenmukaistetaan yleisen asumistuen kanssa?”). Jälkimmäiseen vaihtoehtoon sisällytettiin myös kaksi selittävää kehystä (”Eläkeläisten asumistuki on anteliaampi kuin yleinen asumistuki.” ja ”Eläkeläisten asumistuki on anteliaampi kuin yleinen asumistuki. Joissain tapauksissa samalla tulotasolla eläkeläinen voi saada satoja euroja kuukaudessa enemmän asumistukea kuin esimerkiksi työtön saa samalla tulotasolla.”) – katso alla oleva taulukko.

Kyselytutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy viikoittaisella Telebus-puhelinhaastattelukierroksella. Tutkimuksen kohdejoukkona on Suomen aikuisväestö (15 vuotta täyttäneet) Ahvenanmaan maakuntaa lukuun ottamatta. Otos muodostettiin ositetulla satunnaisotannalla väestörekisterikeskuksen rekisteristä. Haastattelut tehtiin 16.–17.9.2015 Taloustutkimus Oy:n valvotusta puhelinhaastattelukeskuksesta Helsingistä. Tutkimuksen virhemarginaali on ±4 prosenttiyksikköä.

Kysymykset esitettiin 505 suuruisille, taustatekijöitten suhteen samankaltaisille vastaajajoukoille siten, että yksi vastaajaryhmä vastasi vain yhteen kysymykseen, ts. 505 vastaajalle esitettiin kysymys 1. ja toisille 505 vastaajalle kysymys 2 jne. Eri ihmiset vastasivat siis eri kysymyksiin. Tällä koeasetelman sovelluksella voidaan havainnollistaa poliittisen kehystyksen vaikutusta.

Taulukko. Kyselytutkimuksen tulokset – eläkkeensaajien asumistuen mahdollinen muutos.

Kehys ja politiikka

Sanan voima tulee taulukon suorista jakaumista valaisevasti esiin. Ensimmäisessä kehyksessä (kysymys 1.) 81 prosenttia pitää ’leikkausta’ vääränä [2]. Peräti 52 prosenttia pitää toimenpidettä täysin vääränä. Kehys saa aikaan vahvoja reaktioita ja varmoja mielipiteitä.

Tilanne muuttuu oleellisesti, jos asia esitetäänkin siten, että kyseessä on kahden eri järjestelmä yhdenmukaistaminen (kysymys 2). Kiintoisaa on, että epätietoisten osuus kasvaa huomattavan suureksi. Lähes viidennes vastaajista ei enää osaakaan muodostaa mielipidettä asiasta. Samalla mielipiteet kääntyvät suosimaan ’yhdenmukaistamista’. 44 prosenttia pitää toimenpidettä oikeana ja 38 prosenttia vääränä. ’Yhdenmukaistamisen’ kannatus kasvaa, kun annetaan täsmentävää lisätietoa (kysymykset 3. ja 4.). Nyt enemmistö vastaajista olisi valmis ’yhdenmukaistamaan’ järjestelmät. Neljännessä kehyksessä mielipiteensä muodostaneista 61 prosenttia pitää toimenpidettä oikeana.

Oma kiinnostuksensa on sillä, miten kehykset vaikuttavat poliittisissa ryhmissä. Leikkauskehykselle rakennetussa ensimmäisessä kysymyksessä 56 prosenttia keskustaa ja kokoomusta äänestävistä ja 77 prosenttia perussuomalaisia äänestävistä pitää hallituksen suunnitelmaa joko täysin tai osittain vääränä. Kuten olettaa saattaa, oppositiopuolueita äänestävien keskuudessa vääryyden kokemukset ovat huomattavasti suurempia (vasemmistoliitto ja SDP 91%; Vihreät 87%; RKP 71% ja KD: 100%).

Tasavertaiseen kohteluun perustuva neljäs kehys muuttaa mielipidejakaumia myös puolueitten sisällä. 24 prosenttia kokoomuslaisista, 14 prosenttia keskustalaisista ja 42 prosenttia perussuomalaisista pitää etuuksien ’yhdistämistä’ vääränä. Vasemmistopuolueiden äänestäjistä edelleenkin niukka enemmistö (SDP 51% ja vasemmistoliitto 55%) kokee ’yhdistämisen’ vääräksi. Muissa oppositiopuolueissa osuus on merkittävästi pienempi (vihreät: 34%; RKP: 0% ja KD: 45%[3]). Jos kehyksessä olisi asetettu vertailukohdaksi työttömän sijaan lapsiperhe, kehyksen vaikutus olisi mitä todennäköisimmin ollut vielä voimakkaampi, ovathan lapset vanhusten tapaan sellaisia, joita halutaan auttaa ja joista halutaan huolta pitää.

Moraalinen kehys tuottaa varman vastaukset

On mielenkiintoista, että kun kysymyksissä annetaan lisätietoa, ’en osaa sanoa’ vastausten osuus kasvaa. Kysymyksessä 2 annetaan tarkentamatonta informaatiota, jota ei sidota mihinkään moraaliseen kehykseen. Seurauksena on epävarmuuden lisääntyminen. Tilanne on tuttu aiemmista kehystyksen vaikutusta luodanneista tutkimuksista [4]. Kyseessä on Leon Festingerin [5] kuvaaman kognitiivisen dissonassin kaltainen tilanne, jossa ihmisen tiedolliset, moraaliset ja asenteelliset elementit ovat ristiriitaisia. Voimme moraalisesi tuomita jonkin asian (esim. lapsityövoiman käytön) mutta jos asiaan liitetään lisää informaatiota (esim. työssä käyvä lapsi pelastaa perheensä nälkäkuolemalta tai velkaorjuudelta), mielipiteen varmuus yleensä heikentyy. Moraalisilla kehyksillä varustettuihin on-se-niin-väärin kysymyksiin on helppo antaa varmoja ja vahvoja vastauksia. Tähän perustuu myös poliittinen populismi: vaikeisiin kysymyksiin pyritään antamaan helpot moraaliset vastaukset.

Mitä opimme?

Edellä esitetyistä esimerkeistä voidaan johtaa muutama opetus. Ensinnäkin sanalla on todellisuutta luova jumalallinen voima. Totta on mitä pidetään totena. Kehystämällä kysymys sopivaan raamiin saamme tulokseksi yhtäältä sen, että kansa vastustaa eläkkeensaajien asumistuen leikkausta ja yhtäältä myös sen, että kansa haluaa yhdenmukaistaa eläkkeensaajien ja yleisen asumistuen. Metsä vastaa, miten huudetaan.

Toisekseen harjoitelma antaa osviittaa sekä opposition että hallituksen spin-doktoreille. Opposition kannattaa pitää yllä moraalista leikkausdiskurssia. Se on tehokas ja toimiva, ja sitä on vaikea haastaa. Moraalikehyksen haastaminen vaatii paljon selityksiä. Hallituspuolueitten puolestaan kannattaisi selittää: tuoda esiin sosiaaliturvajärjestelmien hajanaisuutta, yhdenmukaistamisen välttämättömyyttä ja eri väestöryhmien yhdenvertaista kohtelua. Kannattaisipa viitata siihenkin, että eläkeläisten määrän kasvaessa eläkeläisten asumistukimenot kasvavat huikeasti, lisäksi laitoksissa asuvien eläkkeensaajien asumistukea siirtyy monikansallisille veroparatiisiyrityksille. Näin hallitus voisi omalla retoriikallaan horjuttaa opposition moraalista kehystä ja kylvää kognitiivisen dissonanssin siemeniä. Politiikka on mahdollisuuksien taidetta, ja retoriikka on sen oiva väline.

Kolmas opetus liittyy kreikkalaisen draaman kaareen. Odysseuksen ei olisi kannattanut kykloopille paljastaa olevansa Odysseus Laerteenpoika Ithakasta. Jos Polyfemos olisi pysynyt siinä luulossa, että kyseessä on Ei Kukaan, hän ei olisi pystynyt heittämään kirousta Odysseuksen päälle. Jos Odysseus olisi menetellyt viisaasti eikä kertonut kuka on, hän olisi päässyt Penelopeiansa luo paljon aiemmin. Mutta toisaalta, siinä tapauksessa hyvä seikkailukertomus olisi ollut lyhyempi, ja kreikkalaisen draaman kaari olisi jäänyt puolitekoiseksi.

Olli Kangas
tutkimusjohtaja, Kela
etunimi.sukunimi@kela.fi

Alaviitteet:

[1] Aiheesta enemmän esim. Spector, J. & Kitsuse, M. (1977): Constructing social problems; Goffman, E. (1986): Frame analysis; Bourdieu, P. (2000): Pascalian meditations; Fairclough, N. (2001): Language and Power; Lukes, S. (2005): Power and the Battle for Hearts and Minds.

[2] Eläkkeensaajien keskusliiton tekemässä kyselyssä(Avautuu uuteen välilehteen) osuus oli 83%. Tuossa kyselyssä kehys oli ”eläkkeensaajien asumistuen lakkauttaminen”.

[3] Suuret muutokset RKP:n ja KD:n kohdalla johtuvat vastaajien pienestä lukumäärästä.

[4] Kangas, O., Niemelä, M. & Varjonen, S. (2014): ”When and why do ideas matter?” European Political Science Review, Vol. 6: (1): 73-92.

[5] Festinger, L. (1957): A Theory of Cognitive Dissonance.