From Family Policy to Parenting Support: Parenting-Related Anxiety in Finnish Family Support Projects

Tiivistelmä

Tutkimuksessa tarkastellaan vanhemmuuden tukemista perhettä tukevien projektien valossa. Vanhemmuuden tukeminen nousi Suomessa poliittiseen ja julkiseen keskusteluun 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa. Keskustelusta välittyi syvää huolta lasten ja nuorten hyvinvoinnista sekä kunnollisesta vanhemmuudesta. Puutteellisen vanhemmuuden nähtiin olevan syynä monenlaisiin lasten ja nuorten sosiaalisiin ongelmiin, kuten masennukseen, vastuuttomaan käytökseen ja syrjäytymiseen. Keskusteluissa näkynyt huoli vanhemmuudesta konkretisoituu lukuisissa vanhemmuuden tukemiseen tähtäävissä projekteissa, joista 310 projektia on käyty läpi tätä tutkimusta varten.

Tutkimuksen keskiössä ovat vuosien 2000 ja 2010 välisenä aikana järjestetty julkishallinnon ja järjestöjen koordinoimat perheprojektit. Tutkimuksen aineisto koostuu perheprojektien hallinnollisista dokumenteista, kuten rahoitushakemuksista, väliraporteista, loppuraporteista ja muista projekteissa tuetetusta materiaalista, kuten projektisuunnitelmista ja hanke-esitteistä. Analysoin dokumentteja laadullisen tekstianalyysin avulla. Laaja aineisto on mahdollistanut myös projektien määrällisen luokittelun, mistä on ollut hyötyä perheprojektien yleisluonteisessa kuvailussa. Tutkimuksen pääpaino on kuitenkin laadullisessa analyysissä ja siihen pohjaavassa tulkinnassa.

Tutkimuksessa selvitetään, miten ja miksi vanhemmuuden tukeminen nousi keskeiseksi teemaksi suomalaisessa perhepolitiikassa 2000-luvun alussa. Vanhemmuuden tukemiseen kohdistunutta lisääntynyttä poliittista ja julkista huomiota kutsutaan tässä tutkimuksessa ’käänteeksi kohti vanhemmuutta’. Käänne kohti vanhemmuutta ei ole vain suomalaisen perhepolitiikan erityisyys vaan ilmiö on tunnistettu myös muissa Pohjoismaissa ja Euroopassa. Tutkimus osallistuukin viimeaikaiseen kriittiseen kansainväliseen tutkimuskeskusteluun vanhemmuuden tukemisesta ja vanhemmuuteen liitetystä vahvan deterministisestä ajattelusta. Vanhemmuuden determinismillä tarkoitetaan yksioikoista ajatusta siitä, että vanhemmuuteen liitettyjen erityisten kykyjen puuttumisen ja lasten monenkirjavien ongelmien välillä olisi syy-seuraussuhde. Ajatus ulotetaan koskemaan lähes kaikkia vanhempien tekemistä tai tekemättä jättämistä.

Tätä tutkimusta on motivoinut myös kysymys siitä, mitä silloin oikeastaan tuetaan, kun tuetaan vanhemmuutta. Vanhemmuuden käsitettä ei oteta tutkimuksessa annettuna vaan se nostetaan keskeiseksi tutkimuksen kohteeksi tutkimalla myös sitä, miten vanhemmuus ymmärretään suomalaisessa perhepolitiikassa ja miten vanhemmuutta voisi käsitteellistää sosiologisesta näkökulmasta. Johtoajatuksena on, että tarkastelemalla vanhemmuuden tukemista, voimme ymmärtää paremmin vanhemmuuteen liitettyjä odotuksia, vastuita ja velvollisuuksia.

Taustoitan tutkimuksessa vanhemmuutta myös historiallisesta näkökulmasta, ja sijoitan ’käänteen kohti vanhemmuutta’ osaksi perheen, vanhemmuuden ja lastenkasvatuksen pitkää historiallista jatkumoa sekä perheen yhteiskunnallistumista, jonka viimeaikaisin ilmentymä vanhemmuuden tukeminen. Lisäksi tarkastelen vanhemmuus-käsitteen omaleimaisuutta ja erityisyyttä suhteessa vanhemman ja lapsen väliseen sukulaissuhteeseen sekä lasten kasvatukseen. Väitän, että perheprojektien tuen kohteena oleva vanhemmuus sisältää uusia merkityksiä, joiden huolellinen määritteleminen on tärkeää.

Tutkimuksen analyysin perusteella vanhemmuuden tukemisella tarkoitetaan joko perheenjäsenten välisen vuorovaikutuksen tukemista – tarkemmin vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tukemista – tai vanhempien vertaissuhteiden ja laajemmin yhteisöllisyyden tukemista.
Perheprojektien analyysissä hahmottuu siis kaksi erilaista tapaa, jolla perheprojekteissa vanhemmuutta tuetaan: yksilöllinen vanhemmuuden tukemisen tapa ja yhteisöllinen vanhemmuuden tukemisen tapa. Näitä kahta vanhemmuuden tukemisen tapaa tarjotaan perheprojekteissa ratkaisuiksi, joiden avulla perheen ja erityisesti lasten ja nuorten hyvinvointia voidaan lisätä. Vanhemmuuden tukemisessa perheprojekteissa sovelletaan erityisiä tekniikoita kuten vastuullistamista, voimaannuttamista ja vanhempien oman asiantuntijuuden korostamista.

Yksilöllisessä vanhemmuuden tukemisen tavassa näiden tekniikoiden avulla on tarkoitus vahvistaa vanhempien tietoisuutta, aktiivisuutta ja omaa sisäistä asiantuntijuutta, eräänlaista refleksiivistä vanhemmuustoimijuutta. Seurauksena on vanhemmille asetettu velvollisuus reflektoida omaa vanhemmuutta lapsikeskeisestä näkökulmasta, jossa keskeistä on lapsen kehitykseen liittyvien moninaisten mahdollisuuksien jatkuva puntarointi ja tämän puntaroinnin sidos hyvään vanhemmuuteen. Yhteisöllisessä vanhemmuuden tukemisen tavassa vanhempia taas kannustetaan tukeutumaan toisiin vanhempiin omaan vanhemmuuteensa liittyvissä pohdinnoissa. Kutsun tätä vanhemmuuden horisontaaliseksi asiantuntijuudeksi, jossa vanhemmuuden toivotaan vahvistuvan, ei niinkään ammattilaisten ja asiantuntijoiden tukemana, vaan yhteisössä jaetun tiedon, kokemuksen ja vertaistuen avulla.

Sosiologisesti kiinnostava kysymys on, kuinka voisimme paremmin tutkia, käsitteellistää ja ymmärtää vanhemmuutta ja lastenkasvatusta sosiologisesta näkökulmasta käsin. Esitän tutkimuksessani, että suuntaamalla katseemme vanhemmuudesta, vanhemman ja lapsen suhteesta ja primaarisosialisaatiosta laajemmin lasten sosialisaatioon voimme havaita paremmin sen, kuinka lasten ja vanhempien väliset suhteet rakentuvat myös suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan ja sen rakenteisiin.

Lue koko julkaisu (helda.helsinki.fi)

Tekijät

Ella Sihvonen

Lisätietoja julkaisusta

• Vertaisarvioitu: kyllä.
• Avoin saatavuus: kyllä.
• Koko viite: Sihvonen, E. (2020). From family policy to parenting support: Parenting-related anxiety in Finnish family support projects [väitöskirja, Helsingin yliopisto]. Helda. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-3433-2